perjantai 23. toukokuuta 2014

Viime päivien touhuja

Tajusin juuri, että tässä kuussa on ollut tosi vähän kissoista kunnon juttuja ja kuvia. On ollut kaikkea muuta tapahtumaa ja esiteltävää sun muuta, minkä lisäksi tällä hetkellä tuntuu siltä ettei vaan jaksa kuvata kissoja järkkärillä.. Sen sijaan olen ottanut nyt ahkerasti kuvia puhelimella Instagramiin, ja instakuviahan pyörii tuossa sivupalkissakin, jos joku ei seuraa meitä vielä instassa. :)

IMG_1196

IMG_1400

Tämän postauksen kuvituksena on muutamia ei-niin-tuoreita kuvia, mutta koska haluan nekin joskus julkaista niin laitan tähän samalla kun kerron, mitä meillä on puuhailtu parin viime päivän aikana. Muuten olisi liian monta postausta peräkkäin joissa ei ole yhtään kunnon kissakuvaa!

IMG_3305

Ensinnäkin posti toi rusetit, jotka olin tilannut jo huhtikuun alussa. Pääasia että saapuivat lopulta! Vielä ei olla näiden kanssa kuvia otettu, mutta piakkoin olisi tarkoitus.

IMG_3339
Tuo oikeanpuoleinen muovimatto ajaa mut hulluks kun se on vääntynyt..

Pesin tänään hiekkikset ja vaihdoin hiekat, minkä lisäksi siivosin myös hiekkisalueen kokonaisuudessaan ja vähän vaihtelin sen järjestystä. Viime kesänä käänsin hiekkisten oviaukot kohti seinää siinä toivossa että hiekkaa lentäisi vähemmän. Nyt haluan kuitenkin taas kokeilla miten tämä perinteinen asettelu toimii. Oviaukot seinää kohti järjestely kyllä vähensi jonkin verran hiekan kulkeutumista, mutta päätin nyt ettei muutos ollut kuitenkaan merkittävä ja muutin hiekkisten asennot takaisin normaaleiksi. Mielenkiinnolla odotan, miten pitkälle kissat saavat taas viskottua hiekkaa..

Talkinhajuinen hiekka haisee muuten selvästi talkilta. Tuoksu oli mun mielestä paljon vahvempi kuin siinä testaamassani hajustetussa hiekassa, eli PrimaCatin laventelin tuoksuisessa hiekassa. Kissat eivät kuitenkaan näytä olevan moksiskaan tuoksusta, heti mentiin hiekkaa kuopsuttelemaan kun sain kaikki paikoilleen!

IMG_2657

Minkäväriset rusetit haluaisitte ehdottomasti nähdä Hugon ja/tai Jaden päällä? Ja oikein hyvää viikonloppua kaikille! :)

10 kommenttia:

  1. Ihanat rusetit!! Tummempi pinkki voisi ehkä sopia Jadelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin mietin Jadelle tuota tummempaa pinkkiä!

      Poista
  2. Jadelle valkoinen ja Hugolle pinkki :3 Jos siis Jade on lyhytkarvainen oranssi ja Hugo pitkäkarvainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri toistepäin, eli Jade on harmaa ja Hugo oranssi. :) Hugolla onkin ollut jo valkoinen rusetti vanhastaan, ja sen on todettu herralle sopivan oikein hyvin.

      Poista
  3. Turkoosin rusetin nyt ainakin! ;) Hei muuten, tuli mieleen että onko toi teidän kissanpuu hyvä? Meillä alkaa vetelemään viimeisiään pari vuotta vanha kissanpuu, osat tulleet yksikerrallaan alas ja nyt rupeaa viimeisetkin tipahtelemaan.. Vai onko se vaan niin, että saa uusia parin vuoden välein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sininen on kyllä aikas tumma. Se meidän itsetehty sininen rusetti (vaaleampi) on mun mielestä Hugolle parempi, mutta kyllä tuokin sininen varmasti korostaa Hugon turkin sävyä kauniisti. Itse vaan en tuosta tummansinisestä kovinkaan pidä. :D

      Meillä on kaksi kiipeilypuuta, toinen on kolmisen vuotta vanha ja toinen parisen vuotta. Molemmissa näkyy käytön jälkiä, varsinkin vanhemmassa eli harmaassa, jonka pussissa on kohta reikä ja tasoilta on lähtenyt hieman tuota pehmustettakin irti. En sanoisi hirveän kestäviksi, esimerkiksi Jaden pieni pentukiipeilypuukin meni aikoinaan katki..

      Poista
  4. Mistä noita rusetteja saa ostettua? Tahdon omalle kissalleni kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eBaystä löytyy, esimerkiksi tämän linkin takaa:

      http://www.ebay.com/itm/Wholesale-DOG-Puppy-CAT-Pet-Bowtie-Lot-Pet-Bow-Tie-Dog-Necktie-Cute-Gift/151141770906?_trksid=p3693.c100102.m2452&_trkparms=aid%3D333008%26algo%3DRIC.MBE%26ao%3D1%26asc%3D20140212121249%26meid%3D7128339436418286193%26pid%3D100102%26prg%3D20140212121249%26rkt%3D4%26

      Mulla meni tosiaan kuutisen viikkoa kun tavara tuli, mutta blogiystäväni sai muistaakseni tilauksensa parissa viikossa! :)

      Poista
  5. Sait hyvän värisiä rusetteja! Aika erilaisia kun mulla :) Minusta sopii aikalailla kaikki sun kummallekkin kissalle. :3
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama samanlainenkin mahtui kyllä joukkoon! Jadelle varsinkin sopii vähän kaikki sävyt harmaan turkin takia. :)

      Poista