perjantai 6. kesäkuuta 2014

Hugo ja Coco treffeillä vol. 2

Jotkut teistä varmaan lukivatkin Cocon blogin puolelta, ettei Hugon ja Cocon ensimmäiset treffit olleet onnistuneet vaikka viime metreille saakka vaikutti siltä että kyllä siellä on pullat uunissa. Kyseessä oli kuitenkin valeraskaus, joten uusiksi täytyy yrittää.

IMG_3722

Coco saapui meille keskiviikkoiltana. Torstai-iltaan asti vaikutti siltä, ettei Coco lämpene Hugolle ollenkaan, se murisi ja sähisi koko ajan eikä vaikuttanut ollenkaan siltä että se olisi kiimassa. Mutta torstai-iltana se yhtäkkiä alkoi näyttää kiiman merkkejä. Coco kieriskeli lattialla ja kerjäsi koko ajan ihmisiltä huomiota ja kun sitä silitti, niin se meni matalaksi ja no, ne tietää kenellä on kokemusta kiimaisesta tyttökissasta.

IMG_3757

Tämä perjantaiaamupäivä on mennyt seuratessa, kun Hugo roikkuu koko ajan Cocon niskassa. Luulin kyllä että ne on onnistunut jo aikaisemmin kiljaisujen perusteella, mutta tänään kuului sellainen karjaisu että oksat pois. Mua ihan pelotti kun Coco karjui ja kiljui mun jaloissa, jossa ne näitä touhujaan lähes koko ajan suoritti (:D).

Ja tiedoksi niille, jotka eivät tiedä: naaraskissoilla on indusoitu ovulaatio eli munasoluja ei irtoa jatkuvasti, kuten ihmisellä, vaan munasolu irtoaa vasta astutuksen yhteydessä. Uroksen peniksessä on taaksepäin suuntautuneita väkäsiä, joiden aiheuttama hankaus stimuloi munasolun irtoamisen ja ilmeisesti se on myös naaraalle kivuliasta, minkä takia naaraasta lähtee ääntä. Jos aihe kiinnostaa niin lisää voi lukea esimerkiksi täältä.

IMG_3787

Kissojen treffit jatkuvat lauantaiaamuun saakka. Toivottavasti nämä treffit tuottaisi tulosta ja päästäisiin vihdoinkin ihastelemaan pentuja! Ai niin nyt olen myös alkanut selvästi lämmetä beigeille abyille. Tykkään kyllä edelleen eniten riistoista ja sinisistä kun niillä ticking on näkyvämpi ja turkissa enemmän kontrastia, mutta onhan tuo beigekin kyllä todella söpö. :)

Olen ottanut kissoista myös enemmän kuvia, enhän tietysti pystynyt hillitsemään itseäni edes kissojen herkällä hetkellä. :D Videokuvaakin sain otettua. Tässä on nyt vain näitä kesympiä kuvia.. Kissat eivät siis olleet moksiskaan kuvauksesta. Kiinnostaako nähdä lisää kuvia ja videota?

23 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaa nähdä lisää kuvia ja videoita ja hauskoja tarinoita! :3 Voi jospa treffit onnistuu ja nähdään pikkusia Huugeleita pian! :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut on kyllä kaikilla pystyssä että tällä kertaa onnistaisi! :) Ja saamasi pitää, lisää treffimateriaalia tulossa piakkoin blogiin.. :D

      Poista
    2. Mua kiinnostaa myös tietää mitä Jadea ajattelee tästä kaikesta touhusta! :3

      Poista
    3. Pitääpä muistaa sitten Jadenkin mielipiteistä kirjoittaa, heh! :D

      Poista
    4. Hucoja ja Cogoja! Hugon ja Muron pentujakin sanottiin Mugoksi ja Huroksi. :D Tuo ei tosin toimi ihan yhtä hyvin Hugo x Coco -yhdistelmän kanssa..

      Poista
  2. Ai sinä olet päässyt seuraamaan treffejä ihan jalkojen juuresta ;-) Kyllä meitä ainakin kiinnostaa mitä se elämä on jos ei ole leikattu katti niinkuin me.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, mikähän siinä on että jalkojen juureen pitää tulla kihnuttamaan.. :D Nuo ei mitään piilottele!

      Poista
  3. Se ääni! se on jotain täysin omalaatuista (taisin jossain välissä kuvailla sitä epäkuntoiseksi Tardikseksi). Meillä kävi viime talvena Taiga kylässä, niin sain kuunnella sitä huutoa riittämiin, tuntui että se voimistui joka kerralla. varmaan siinä vähitellen paikat herkistyy, kun hommailu vaan jatkuu :)

    Mä en oo ihan varma onko se tuo väri, vai onko mun tapaamat beiget abyt vaan muuten tosi nättejä kissoja. Coco on hirmuisen nätti, ja Sketsistä tykkään kans valtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ääni on kyllä aika korviahuumaava.. Kunpa sen saisi vielä videolla ikuistettua, sain vaan semmoisen pienen kiljaisun joka ei kyllä varmaan ollut onnistuneesta kerrasta kun senjälkeiset reaktiot ei täsmännyt näihin kovempiin karjuntoihin (hillitöntä kieriskelemistä, murinaa ja hurinaa).

      Mä oon jotenkin aina tykännyt tummemmista kissoista, ja riistan ja sinisen kasvojen selvempi kuvio saa niille vähän villimmän katseen josta myös tykkään. Beigellä on mun mielestä selvästi erilaisempi ilme kasvoilla, semmonen kiltimpi ja söpömpi muttei niinkään villi.

      Poista
  4. Uusi treffipaikka! Toivotaan, että tärppää :) Voidaan myös hyvin katsella lisää näistä treffeistä, mutta pidän sitten äänet pois koneesta ettei Sulo ryhdy ihmettelemään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saattaahan ne koneelta kuuluvat äänetkin ihmetyttää kissoja, Jadekin on ihan ihmeissään oven toisella puolella kun huoneesta kuuluu ihme ääniä vähän väliä.. :D

      Poista
  5. Toivottavasti nyt tärppää! :) Ja vai että videotakin otettu.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, varsinkin videota on otettu ja paljon.. :D

      Poista
  6. Täällä ollaan kyllä hyvin paljon myös peukut pystyssä - ainakin ihmisillä. Bertta nauttii siitä, että saa olla hetken ainut kissa - hänellä on häntä pystyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berttakin siellä hellyydenkipeänä vai? Jade on myös, ja pitääkin kohta mennä taas hellimään sitä oven toiselle puolelle, mutta ensin pitää vielä muokkailla vähän videota.. ;)

      Poista
  7. Pidetään peukut ja ukkovarpaat pystyssä

    VastaaPoista
  8. Toivotaan, että olisi oikein onnistuneet häät :)

    VastaaPoista
  9. Onnea treffeille ja niiden lopputulokselle. Toivottavasti ovat pullat uunissa ja pikkupentusia tulossa. Olisi ihana nähdä, miltä pienet abypennut näyttävät, kun oon nähnyt vain europentuja ja kotikissanpentuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun niitä pentuja toivottavasti tulee, niistä nähdään varmasti paljon materiaalia myös blogissa. Sitä odotellessa abypennuista, eli Hugon edellisestä pentueesta löytyy kuvia täältä:

      http://kissankujeita.blogspot.fi/2013/11/pentukuvia.html :)

      Poista