torstai 24. heinäkuuta 2014

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla

Jade kävi juuri suihkussa. Heti aamulla pääsin ensitöikseni luuttuamaan lattialta ja useilta pöytäpinnoilta sitä itseään (lisäksi myös yhden karvaoksennuksen). Meinasin juuri joutua taas luuttuamaan, mutta estin vahingon kun huomasin heti Jaden tullessa hiekkalaatikolta että nyt on villahousut saastuneet.

IMG_5068
"Pilasit mun turkin.."

Tämä ripuli johtuu arvatenkin siitä, että olen antanut kissoille nyt viikon ajan yhden märkäruoka-aterian per päivä. Huomenna aloitetaan kuitenkin taas normaali ruokavalio niin johan se kissan jätöskin alkaa muistuttaa sitä mitä sen pitäisikin, eli pientä, kiinteää ja hajutonta kikkaretta. Tämä taas muistutti mua niistä ajoista, kun peppupesuja sai olla suorittamassa säännöllisin väliajoin teollisen ruokavalion aikana. Niitä aikoja ei todellakaan ole ikävä.. Suosittelen vaihtoa raakaruokintaan, siitä ei seuraa mitään muuta kuin HYVÄÄ! Omistajan (ja varsinkin pitkäkarvaisen kissan omistajan) näkökulmasta tämä asia on mielestäni erittäin suuri plussa raakailussa, unohtamatta tietenkään niitä monia muita etuja. :)

Samalla Jade sai tietysti myös viilennystä. Saatan viedä Hugonkin vielä myöhemmin tänään suihkuun.. Muuten olen yrittänyt viilentää kissoja kastelemalla pyyhkeitä viileällä vedellä ja laittamalla niitä kissojen päälle/laittalle jossa kissat voivat makoilla niiden päällä, mutta niistä ei hirveästi innostuta. Olen myös kastellut oman käden ja silittänyt sen jälkeen kissan päätä/selkää, se on ainakin nopea ja helppo tapa antaa pientä virvoitusta.

IMG_5075
"Anteeks mitä sä sanoit? Aiot viedä mut suihkuun? Etkä varmasti vie!"

Millä tavoin viilennätte kissaa helteillä? Ja pitkäkarvaisten kissojen omistajille: kuinka usein teillä joudutaan peppupesulle? :D

P.S. Lisää muutoksia blogiin: uusi sähköpostiosoite, uusi nimimerkki ja uusi välilehti sekä yhden välilehden nimi muutettu!

20 kommenttia:

  1. Meillä viilennystä saa Simba ja Felix tuulettimen avulla! Ei täällä meillä onneksi kauhean kuuma oo muutenkaan, niin ei ole kummankaan tarvinnut läähättää tai voivotella oloaan. :D Illalla sitten kun aurinko ei enää paista, niin käydään viileällä ulkoilemassa.

    Ja peppupesuista niin ei meillä enää ole tarvinnut niistäkään huolehtia, kun noi takamukset on melko trimmatut ettei tartu hiekka-astialta lähtiessä. :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on kyllä tuuletin, mutta koska siitä ei tunnu olevan ollenkaan apua itselle niin tuskin on kissoillekaan.. :/ Ja mekin varmaan käytäis ulkoilemassa illalla, mutten nyt uskalla mennä kun oon yksin kotona, mutta ehkä sitten viikonloppuna kun mies on tullut takaisin reissusta. :)

      Hyvä että teillä auttaa villahousujen trimmaus! :D Mäkin yritin sitä joskus mutten huomannut merkittävää eroa.

      Poista
  2. Voi Jade-parkaa ja sinä-parkaa, toivottavasti ribuli menee pian ohi! Miekin pääsin aamulla lattiaa pyyhkimään kun Noralla oli jäänyt kikkare bebaan ja pallo kera jarrujälkien oli lattialla. Nora koitti siirtää mattoa jätöksen päälle, onneksi huomasin ajoissa (no kyllä se matto ehti saada vähän osumaa). :D

    Noralla on ohut ja suht lyhyt karva pitkäkarvaisuudesta huolimatta, joten kikkareita jää onneksi vain harvoin kiinni. Jos sitä alkaa tapahtua normaalia tiheämpään, niin silloin leikkelen peppukarvoja lyhyemmäksi. :) Peppupesuja on harvoin, viimeksi taisi olla kuitenkin about kuukausi sitten kun Noralla oli yli viikon kestävä ripuli.

    Viilennyskeinoja meillä ei ole käytössä sen kummemmin kuin että pidetään ikkunoita raollaan ja lasitetulle parvekkeelle pääsee ympäri vuorokauden (öisin viileä varsinkin lattiasta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan että menee nopeasti ohi, ei ne peppupesut ole mukavia kummallekaan osapuolelle.. :/

      Poista
  3. NeitiC joutuu vähintään kerran kahdessa viikossa peppupesulle. Sen verran on paksut villahousut, että jos kakkosella on yhtään löysempää, on liisterit heti pöksyissä. Lihaisammelle ruokinnalle tahtoisin, mutta kissat ei :) Jatkan taas sinnikkäästi rohkaistuna mm sinun ja Piivin postauksista. Piilottelen lihaan märkäruoan alle :)

    Minäkin pesin kissat pari päivää sitten. Olivat jo aika takkuisia ja ajattelin sen viilentävän. Jätin nimittäin täysin poikkeuksellisesti kuivaamatta katit. Eivätkä ainakaan palelleet :) Muuten katit viihtyvät nyt helteillä sisällä, ja menevät tarhaan vain aamuisin ja myöhään illalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin tutulta, ennen mekin käytiin vähintään kerran kuussa peppua pesemässä..

      Voi kunpa kaikille niille kissoille jotka nirsoilevat raakaruualle voisi vaan sanoa että hei, kannattais syödä kun sitten joutuu paljon harvemmin peppupesulle! Kyllä sitten varmasti alkaisi kelpaamaan. :D

      Poista
  4. Meillä ei ole kissaa, mutta koiraa ollaan nyt +28'c keleillä viilennetty kostealla pyyhkeellä. Sen kun nakkaa koiran selkään niin läähätys tyssää kyllä siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kostealla pyyhkeellä viilentäminen toimii meillä kyllä hyvin automatkoilla, kun boksissa kissa ei voi paeta päälle laitettavaa viileää pyyhettä. Mutta kotona ne vaan juoksee siitä alta pois tai ei mee pyyhkeen päälle jos sen laittaa lattialle.

      Poista
  5. Meidän ainut viilennys on ilmalämpöpumppu. Ja se toimii (sähkölaskukin on varmaan sen mukainen heinäkuulta..). Ja jos kaipaa lämpöä, voi aina nousta linnan torniin tai käväistä ulkohäkissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos on ilmalämpöpumppu niin sitten ei kyllä muuta viilennystä tarvitakaan.. :D

      Poista
  6. Meillä joudutaan peppupesulle vain jos on saanut liikaa ruohoa elimistöönsä tai vääränlaista ruokaa. Eikä siis kukaan muu kun tämä meidän vanhempi kissa. Reppanalla kun on herkkä vatsa. Raakaruokinta ei vaan sovi hänelle, yritettiin aikoinaan syöttää noin. Ja sit ihmeteltiin et miks on ripulilla. Myöskään ne suurilihaista raksut ei sovi, maha menee kuralle. Ni ei olla sit näiden nuortenkaan kanssa tota raakaruokintaa yritetty.

    Mut toi viilennys, meillä on lattiatuuletin niin sen eessä kissat löhöilee. Sit oon myös tuota viileä pyyhe jutskaa käyttänyt kun nähnyt että toisella tukala olla. Myös kylppäriin on heillä pääsy viilentymään, se kun on viilein paikka täällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis voihan siinä kestää hetki että se vatsa tottuu raakaankin, eli ei kannata kovin herkästi päätyä siihen etteikö se sopisi. Se kun on kaiken lisäksi niin lähellä kissan luonnollista ruokavaliota, että kuulostaakin aika hassulta ettei kissan vatsa kestäisi raakaa, mutta niitä epäluonnollisia hiilari-teurasjätemössöjä eli teollisia ruokia kyllä. :D

      Ei-suurilihaiset raksut suosittelen jättämään välittömästi, niistä ei ole mitään muuta kuin harmia. Ja jos ne suurilihaiset ei kertakaikkiaan käy niin ei sen kissan todellakaan tarvitse syödä raksuja, ne ei ole mitenkään pakollisia. Itse asiassa ei edes suositeltavia..

      Ruokavaliota pitäisikin siis muuttaa vähitellen, eikä yhdellä kertaa jolloin vatsa tosiaan voi mennä herkästi sekaisin.

      Poista
    2. Joo, siis pikkuhiljaa tota ruokavaliota muutettiinkin mutta ei niin ei. Meillä tosin ELL ei nähnyt pahana tuon raksun syöttämisen, varsinkin kun ei neiti tahdo enää muuta syödäkään. Saa riittävästi vettä ja vitamiineja. Saa siis Roayl Caninin Sensibleä ja Power of Naturea. Sitten on tietenkin nämä Animondan Rafinet ja Miamorin märkäruuat tarjolla vaan ei syö. On kyllä syönyt mutta jää nätisti odottamaan raksuannostaan kun muut käy märän kimppuun. :) Hassulta kuulostaa ettei raakaruoka sovi mutta näin se vaan tuon yhden kohdalla on.

      Poista
    3. Raksuilla on semmonen taipumus että ne voi addiktoida kissan herkästi, jolloin kissalle ei sitten muu kelpaakaan.. :/

      Poista
  7. Meilläkin toimii talon viilennysjärjestelmä
    kiitettävästi. Välillä makoillaan varjoisella paikalla, mutta useimmiten aurinkopaikka voittaa ennemmin tai myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiin epistä! Haluutko ottaa Hugon ja Jaden teille viilennyslomalle? :D

      Poista
  8. Meillä ei onneksi ole tarvinnut vielä mitään erityistä viilennystä, lattialta kun löytyy viileitä kohtia. Mitä taas tulee pesuihin, niin kissa ei ole niitä tarvinnut, mutta lakanat sen sijaan kyllä, kun kakkakikkareet ovat vähän turhan usein viime aikoina tarttuneen Kajsan villahousuihin ja kulkeutuneet niiden mukana sänkyyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on joskus kauan sitten jouduttu vaihtamaan lakanat, pesemään kissa ja käymään itsekin suihkussa keskellä yötä kun Jade oli ehtinyt makoilemaan sängyssä sotaten lakanat, ja se myös rimpuili suihkussa niin paljon että tuntui että siinä likaantui itsekin.. :D

      Poista
  9. Noilla meidän räsynukeilla on niin pitkät takamuskarvat, että hiekkalaatikkovahinkoja kyllä sattuu ja laatikolta tullaan tuliaisten kanssa. Nyt kun lähdettiin reissuun ja kissoilla oli tulossa hoitaja, niin kynittiin takapuolen karvoja lyhyemmäksi. Ei tarvinnut sitten pesuja tehdä. Kun nuo eivät ole näyttelyihin menossa, niin voi vähän leikellä... Tuli kyllä sitten leikeltyä vahingossa aika paljonkin, kun alkuun päästiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuliaiset hiekkalaatikolta ei kyllä ole yhtään kivoja..! :/ Onneksi meillä tulee niitä tosi harvoin.. Hoitajaa silmällä pitäen voi olla tosiaan ihan hyvä trimmata karvoja, niin peppupesulle joutumisen todennäköisyys pienenee. :)

      Poista