perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulun kuvia

Keskiviikkona siis pakattiin kissat autoon ja lähdettiin joulunviettoon, ja tultiin torstaina takaisin. Kauan ei siis oltu, mutta yhtä sun toista reissun aikana kuitenkin tapahtui!

IMG_8755
Jade tiiraili ikkunasta ulos.

Jade oli tietysti kovin innoissaan heti kun tajusi mihin oltiin tultu. Kun yritin ottaa sitä syliin hieman sen jälkeen kun oltiin saavuttu, se ihan maukaisi surkeana, luuli varmaan että ollaan lähdössä heti pois. Ehdin jo pelästyä että se oli satuttanut itsensä johonkin ja tarkistin heti kaikki jalat ja muut, mutta kun mitään ei aristeltu niin tulin siihen tulokseen, että neiti vaan hätääntyi että joutuisi lähtemään takaisin kotiin. Höpsö!

IMG_8780
"Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaune.. eikun komein!"

Kommelluksiltakaan ei vältytty. Kun tuli kissojen ruoka-aika ne hullaantuivat täysin, eivät meinanneet millään pysyä housuissaan eli pyörivät jaloissa ja pomppivat keittiötasolle vaikka käskettiin monta kertaa alas. Samaan aikaan kinkkua oltiin ottamassa uunista pois, ja niinhän siinä sitten kävi että Jade onnistui dippaamaan yhden tassunsa nesteessä, joka kinkusta tulee paiston aikana. Sehän on tietysti tosi suolaista, mutta onneksi ei sentään ollut enää tulikuumaa kun uuni oli ollut pois päältä jo jonkin aikaa.

IMG_8829
IMG_8841
"Päästä sisään jo, tassut jäätyy!"

Käytiin Jaden kanssa pihalla jopa kahteen otteeseen, ensin keskiviikkoiltana ja sitten vielä torstaina valoisaan aikaan jotta sain otettua kuvia. Ei niitä kuvia kyllä ehtinyt montaa ottamaan, kun ulkoilut kestivät kirjaimellisesti pari minuuttia..

jahujo
hugojoulul

Hugo rentoutui tuttuun tapaan vasta saapumista seuraavana päivänä. Kun Hugo ei kyhjöttänyt sängyn alla, se tykkäsi hengailla takan edustalla jälkilämmöstä nauttien tai huiskan perässä juosten, ja leikittäjäksi kelpasi muutkin kuin äiskä tai isi. Yhden huiskaleikin aikana Jade muuten meinasi vetää jouluvalot kuusesta, kun valot takertuivat sen jalkaan ja Jade sitä pelästyessään jatkoi vaan kirmaamista.. Onneksi valot kuitenkin irtosivat itsestään jalasta kun Jade sitä ravisteli juostessaan!

IMG_8783
"Kuusen alta ei löytynyt yhtäkään lahjaa mulle, vaikka oon ollu ihan kiltti poika.. Äiskäkin sanoo ettei mua kiltimpää poikaa oo olemassakaan! Mitä tää tämmönen oikein on?" -.-

Seuraavassa postauksessa näette, millaisen kissamaisen joululahjan saimme kotiamme koristamaan!

16 kommenttia:

  1. Vähän höpsö neiti joo :) ja täh, ei yhtään joululahjaa! No ehkä pukki tuo jälkijunassa. Tai siis jälkireessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jade taitaa olla vähän semmonen drama queen.. :D Pukin on tarkoitus tuoda jossain vaiheessa jälkijunassa uusi kiipeilypuu, kunhan saadaan parvekkeelle lasit!

      Poista
  2. Onpa siellä kommelluksia riittänyt! Onneksi ei ollut kuumaa kinkkunestettä. :) Upeat kuvat. ♥ Mutta mitäs mitäs, ei lahjoja kilteille pehmolapsosille? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahja tulee jälkijunassa ja on vähän isompi (kiipeilypuu), joten ehkä se hyvittää sen ettei aattona ollut lahjoja kuusen alla.. En viitsinyt hankkia mitään herkkuja tai leluja, kun niitä on meillä ihan tarpeeksi muutenkin! :D

      Poista
  3. Arvelinkin ettei Hugo ihan heti tottunut "uuteen paikkaan", mutta hyvä et on leikkimistä ollut ja uskalsi sitten tulla pois piilosta. Jaden tuntien rakastikin oloaan tutussa paikassa. :3 Kiva joulu näyttänyt olevan!
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän vierailut kissojen kanssa menee aina tän saman kaavan mukaan, joten helppo ennustaa miten kissat reagoi! :D

      Poista
  4. Pepsi ja Max: Kuka siellä ulkona pakkasella montaa sekuntia tarkenee..
    Emäntä: Hauska tuo kuva Hugosta peilailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peilikuvaa oli vaikea ottaa, kun Hugo ei meinannut malttaa pysyä paikallaan peilin edessä ja katsoa siihen.. Monta yritystä tarvittiin, että sain tuon kuvan!

      Poista
  5. Ihania kuvia ja höpsöjä :) Ooh, jännityksellä odotamme lahjan paljastamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotan innolla että pääsen esittelemään lahjan! Sunnuntaina sitten. :)

      Poista
  6. Onneksi oli kinkun nesteet jo viilentyneet!
    Ihanat leikkimiskuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olisi varmasti käynyt kipeästi jos neste olisi ollut tulikuumaa!

      Poista
  7. No kunnon kiipelyilypuu varmasti korvaa lahjojen puutteen aattona :)

    VastaaPoista