keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Korkeasaaressa

Koska mulla ei ole mitään muuta kerrottavaa Hugosta ja Jadesta kuin että raukat ovat edelleenkin kovin kuumissaan (ollaan käyty useampana päivänä suihkussa viilentymässä), niin nyt onkin vuorossa muita elukoita omien kattimusten sijaan. Kävimme tänään Korkeasaaressa miehen kanssa, ja tässä muutamia kuvia reissulta:

IMG_5178
Valkoposkihanhia.

IMG_5212
Kamelia kutitti kaulan alta, joten se rapsutti itseään puuta vasten.

IMG_5237
Kala!

IMG_5240
Kunnon mulkosilmät.

IMG_5264
Höpsöjä pikkumangusteja!

IMG_5281
Lisää pikkumangusteja. 

IMG_5286
Siisti lisko!

IMG_5315
Kilpparit uiskenteli vedessä ihan lasin lähellä ja ne oli kovin kiinnostuneen oloisia toisella puolella pällistelleistä ihmisistä.

IMG_5304
Hurja krokotiili vaanii! :D

IMG_5338
Rubiini-iibikset olivat päässeet ulos, kuten monet muutkin Amazonia-talon lajit.

IMG_5353
Pupujen ruoka-aika.

Valitsimme kyllä aika huonon päivän Korkeasaaren vierailulle, sillä helteisestä säästä seurasi se, että isoa osaa eläimistä ei näkynyt missään. Olivat siis vetäytyneet viileämpiin piilopaikkoihin, mikä on tietenkin ymmärrettävää!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla

Jade kävi juuri suihkussa. Heti aamulla pääsin ensitöikseni luuttuamaan lattialta ja useilta pöytäpinnoilta sitä itseään (lisäksi myös yhden karvaoksennuksen). Meinasin juuri joutua taas luuttuamaan, mutta estin vahingon kun huomasin heti Jaden tullessa hiekkalaatikolta että nyt on villahousut saastuneet.

IMG_5068
"Pilasit mun turkin.."

Tämä ripuli johtuu arvatenkin siitä, että olen antanut kissoille nyt viikon ajan yhden märkäruoka-aterian per päivä. Huomenna aloitetaan kuitenkin taas normaali ruokavalio niin johan se kissan jätöskin alkaa muistuttaa sitä mitä sen pitäisikin, eli pientä, kiinteää ja hajutonta kikkaretta. Tämä taas muistutti mua niistä ajoista, kun peppupesuja sai olla suorittamassa säännöllisin väliajoin teollisen ruokavalion aikana. Niitä aikoja ei todellakaan ole ikävä.. Suosittelen vaihtoa raakaruokintaan, siitä ei seuraa mitään muuta kuin HYVÄÄ! Omistajan (ja varsinkin pitkäkarvaisen kissan omistajan) näkökulmasta tämä asia on mielestäni erittäin suuri plussa raakailussa, unohtamatta tietenkään niitä monia muita etuja. :)

Samalla Jade sai tietysti myös viilennystä. Saatan viedä Hugonkin vielä myöhemmin tänään suihkuun.. Muuten olen yrittänyt viilentää kissoja kastelemalla pyyhkeitä viileällä vedellä ja laittamalla niitä kissojen päälle/laittalle jossa kissat voivat makoilla niiden päällä, mutta niistä ei hirveästi innostuta. Olen myös kastellut oman käden ja silittänyt sen jälkeen kissan päätä/selkää, se on ainakin nopea ja helppo tapa antaa pientä virvoitusta.

IMG_5075
"Anteeks mitä sä sanoit? Aiot viedä mut suihkuun? Etkä varmasti vie!"

Millä tavoin viilennätte kissaa helteillä? Ja pitkäkarvaisten kissojen omistajille: kuinka usein teillä joudutaan peppupesulle? :D

P.S. Lisää muutoksia blogiin: uusi sähköpostiosoite, uusi nimimerkki ja uusi välilehti sekä yhden välilehden nimi muutettu!

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Ulkoasun muutos

Hugo halusi tulla kertomaan teille seuraavaa:

Moikka! Tulin vaan kertomaan, että äiskä on tehnyt meidän blogin ulkoasuun vähän muutoksia. Uuden vesileimankin se teki kuvia varten ja se näkyykin seuraavassa kuvassa, jossa mä oon taas kuulemma tosi komeana. Mutta eihän se mitään uutta ole, mähän olen aina komea! :)

IMG_4996

Jos pitäisi keksiä yksi vika tästä muutoksesta niin sanoisin, että uusi ulkoasu syrjii mua väriensä puolesta. Mun väri eli oranssi vaihtui siis smaragdinvihreäksi eli jadenvihreäksi, kuten äiskä sitä mieluummin nimittää. Nyt ulkoasu on kokonaan Jaden väreissä eli vihreänä ja harmaana, mutta mun väriä ei ole ollenkaan! Törkeetä! Äiskä, odotan kyllä jotain hyvitystä tästä hyvästä.. Miten olisi vaikka tupla-annos ilta-ateriana tai puolet kinkkupaketista?

T. Hugo

P.S. Täällä on LIIAN KUUMA!

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Postia PrimaCatilta

Saimme viime viikolla postia PrimaCatilta. Deluxe PrimaCat-uutuusruuasta on tulossa ensikuussa enemmän juttua ja lisäksi myös arvonta, josta ehdinkin jo vähän vinkata. Tässä nyt vähän esimakua tulevasta:

IMG_4846

IMG_4852

IMG_4863

IMG_4872

Miinusta on vähän annettava laatikossa olleista koristenauhajutuista. Ne on kyllä nättejä ja sopivat hyvin pakkauseen, mutta kissat yritti syödä niitä. Kuva on lavastettu. :D

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Vinkkejä raakaruokinnan alkuun

Nyt olisi vuorossa vinkkejä raakaruokinnan aloitukseen. Hugon kanssa meillä ei ollut mitään ongelmia sillä herra on ihan mahdoton syömäri eli kaikki kelpaa, mutta Jade oli toista maata. Jade oli ehtinyt tottua toden teolla teolliseen ruokaan ja siitä irrottautuminen olikin aika vaikeaa.

IMG_3232

En takaa että näistä olisi muille apua, mutta meillä se onnistui näin.

1. Sekoita lihaa vanhan tutun teollisen ruuan sekaan. Meillä ei kartettu edes markettiruokaa kuten Gourmeta vaikka laatu on mitä on, sillä se oli mielestäni pieni paha siihen verrattuna mitä sen avulla oli saavutettavissa. Feline Portakin oli käytössä myöhemmin, mutta aluksi tarvittiin kovempia otteita. Totuttelun loppupuolella jos ei meinannut maittaa niin jo muutama (noin 5kpl) raksu ripoteltuna ruuan päälle riitti siihen, että Jadelle alkoikin yhtäkkiä kelvata! :o

2. Lisää vähitellen lihan määrää ja vähennä teollisen määrää.

3. Kokeile eri lihoja, jokin liha voi maistua kissalle paremmin kuin toinen. Meillä aloitettiin broilerin sydämillä, joista Jade söi heti ensimmäisellä kerralla pari palaa (pelkiltään). Olen kyllä kuullut että possun sydän menisi paremmin kaupaksi, eli sitä kannattaa kokeilla myös!

4. Pilko lihat aluksi mahdollisimman pieneksi. Tämä auttaa myös vanhaan ruuan sekaan "piilottamisessa". Aluksi kannattaa totutella lihan makuun eikä sen vaatimaan pureskeluun, joka meillä osoittautui yhdeksi isoksi ongelmaksi (tosin lähinnä luiden kanssa).

5. Luihin totuttelun voi aloittaa jauhelihalla, jossa on luut jauhettu mukaan. Ja sitäkin voi sekoittaa vanhaan ruokaan tai luuttomaan lihaan, johon kissa on jo tottunut.

6. Luihin totutellessa siivet osoittautuivat yllätyksekseni paremmaksi vaihtoehdoksi kuin kaulat. (Piivi kehotti kokeilmaan tätä silloin aikoinaan, kun kyselin häneltä sähköpostitse vinkkejä raakaruokailuun liittyen. :) ) Pilkoin aluksi Jadelle siiven kärjestä ohuimpia osia ja Hugo sai isommat osat. Kauloihin totutellessa Jade sai aina muutaman palan Hugolta oman siipensä lisäksi, ja se joko söi kaulan tai sitten ei, mutta joka tapauksessa jossain vaiheessa myös kaula alkoi hävitä lautaselta kun tarpeeksi sitkeästi sitä aina tarjoili. :D

7. Muista kehut! On erittäin tärkeää rohkaista kissaa pienestäkin edistyksestä.

8. Ehkä tärkein vinkki: Ole kärsivällinen! Tottuminen raakaruokintaan ei välttämättä tapahdu hetkessä.

IMG_2649

Aika perusvinkkejähän nuo oli. Tuntui että se tottuminen tapahtui naks vain, ihan kuin Jaden päässä olisi jokin vipu naksahtanut off-asennosta on-asentoon ja yhtäkkiä  raaka ylipäätään / luut / lohiöljy alkoi kelpaamaan. En osaa siihen sanoa muuta kuin että kärsivällisyyttä on oltava!

Mulla on vielä aika tuoreessa muistissa tuo tahtojen taisto, joka Jaden kanssa käytiin raakaruokinnan aloituksesta. Välillä meinasi usko loppua ja teki mieli luovuttaa. Onneksi miehessä on myös kunnon kissamiehen vikaa, eli kun mun kärsivällisyys loppui niin mies astui kehiin ja maanitteli Jaden syömään. Mulla kun tuo turhautuminen kuuluu heti äänessä, jonka kissat tietysti huomaavat eikä touhusta tule senkään vertaa sen jälkeen..

Onneksi tuo kaikki on kuitenkin jo takanapäin, ja nyt Jadekin on tottunut raakaan ja saa nauttia terveellisemmästä ruuasta. :) Vielä kyllä toivoisin että Jade pureskelisi ruokansa paremmin, mutta huono pureskeleminen johtuu osin ihan omistajastakin, joka ei uskalla antaa kovin isoja palasia..

Lisää vinkkejä raakaruokailun alkuun ja muihinkin mieltä askarruttaviin kysymyksiin kannattaa lueskella Facebookin kissan luonnonmukainen ruokinta -ryhmästä!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Finaalissa

Hugo pääsi kissakuvakisan finaaliin! Fiidi.fi etsii söpöintä nukkuvaa kissaa, joten lähetin kisaan tämän kuvan:


En odota suurta sijoitusta tuossa kisassa, sillä siellä on niin monta hauskaa kuvaa. Mutta onhan se kiva että Hugo pääsi taas vähän esille. :)

torstai 17. heinäkuuta 2014

Kissan lääkekaappi

Ajattelin kirjoittaa pienen tekstin siitä, mitä kodin lääkekaapiin voisi hankkia jos taloudessa on kissa (joko valmiiksi tai tarpeen vaatiessa). Mulla olisi tarkoituksena koota kissoille oma ihan kunnon ensiapulaukku, kunhan löytäisi jostain kivan pussukan/laatikon!

VATSAVAIVAT

IMG_4842

Ripuliin löytyy vaikka minkälaista troppia, itse suosin Promaxia (maitohappobakteereita, prebiootteja ja suolta suojaavia ainesosia) tai Probiocinia (maitohappobakteereita). Molemmat on tahnamaisia, ja meillä ne menee Hugolla ainakin yleensä ihan hyvin alas, kun taas esimerkiksi Tehobakt pet ei aina kelpaa (vihertävää (sis. merilevää) pahanhajuista ja ilmeisesti myös pahanmakuista jauhetta). Probiocinia taitaa saada vain eläinlääkäristä. Attapectin (tabl) on sellainen tuote, jota löytyy aika hyvin apteekkien hyllyistä. Se on suolistoa suojaava ja bakteerimyrkkyjä sitova valmiste.  Eläimille löytyy myös elektrolyyttivalmisteita, jotka korvaavat elimistöstä ripulin/oksentelun takia menetettyä vettä ja suoloja estäen siten ripulin/oksentelun auheuttamaa kuivumista. Lisänesteenä voi antaa myös esimerkiksi keitetyn kanan (tai seitin) keitinvettä, sillä keitetty kana on samalla myös hyvin sulavaa ruokaa vatsavaivaiselle.

Parafiiliöljyä on hyvä olla jemmassa voimakkaan ummetuksen ja mahdollisen suolitukoksen varalta jos kissa on syönyt jotain sopimatonta, kuten esimerkiksi hiuslenkin. Vetyperoksidia voidaan käyttää oksetukseen. Lääkehiili on avuksi myrkytyksiin, sillä se sitoo suolistossa olevia aineita (myös hyödyllisiä, kuten lääkeaineita, joita ei tule antaa lääkehiilen kanssa samaan aikaan!) ja näin estää niiden imeytymisen.

Runsasenergistä Nutri-plus -geeliä voi antaa, jos kissa ei syö kunnolla esimerkiksi sairauden takia tai jos kissa tarvitsee muuten lisäenergiaa (esim. ripuli, tiineys).

LOISET

IMG_4837

Matolääkkeistä löytyy tablettia ja pastaa. Meillä on kokemusta vain tableteista. Tabletit voi murskata  ja tarjota ruuan seassa, mutta tällöin on huolehdittava siitä, että kaikki ruoka tulee myös syötyä eli anna tarpeeksi pieni annos. Jos tämä ei onnistu, voit kokeilla liettää tabletin pieneen määrään vettä ja antaa ruiskulla. Jos tämäkään ei onnistu, jää vaihtoehdoksi antaa tabletti sellaisenaan joko suoraan kurkkuun (taitolaji) tai piilottamalla se esimerkiksi Easypillin (löytyy joistakin apteekeista ja eläinkaupoista) tai vaikka kinkkusiivun sisään. Meillä käytetään kinkkukikkaa eli tabletti rullataan kinkun sisään, ja se on toiminut todella hyvin. Pitää vaan olla tarkka siitä, kummin päin rullan antaa kissalle, sillä jos sen antaa väärin päin niin se rullautuu auki kissan ottaessa sen kielelle ja tabletti tippuu lattialle. Kissojen suolistoloisista löytyy mielenkiintoinen tutkielma täältä.

Punkkikarkotteiden kanssa tulee olla tarkkana, sillä kissoille saa antaa vain ja ainoastaan kissoille tarkoitettuja karkotteita. Koirien punkkikarkotteet voivat olla kissoille hengenvaarallisia. Jos kodissa on myös koira joka on läheisissä väleissä kissan kanssa, kannattaa karkotteen valintaan kiinnittää erityistä huomiota. Valitse koiralle tällöin karkote joka ei ole haitaksi kissalle (esimerkiksi Frontline), sillä kissa voi nuolla koiraa ja saada myrkytyksen. Jos olet epävarma oikeasta tuotteesta kissalle/koiralle niin suosittelen kysymään farmasistilta apua! Punkkipinseteistä (/-pihdeistä/-raudoista/-lassoista) on apua punkkien poistoon, jos niitä sattuu eläimestä löytymään.

HAAVANHOITO, SIDETARPEET JA MUUT TARVIKKEET

IMG_0473

Haavereiden varalle lääkekaappiin voi hankkia desinfiointiainetta ja/tai antiseptiä (esimerkiksi Septidin, Betadine) sekä sidetarpeita. Kaulurikin on ihan hyvä löytyä varalta kotoa esimerkiksi jos kissa repii/nuolee kovasti syntynyttä pientä haavaa tms.

Ruiskut ovat tarpeen esimerkiksi parafiinia annettaessa sekä mahdollisten lääkkeiden annossa (kuten edellä mainittujen matolääkkeiden kanssa). Ruiskuja voi käyttää myös lohiöljyn antamiseen kissalle, jos se ei ruuan mukana kelpaa.

Korvien ja silmien puhdistukseen löytyy useita eri valmisteita, jotka saattavat tulla joskus tarpeeseen.

SEKALAISTA

IMG_4834

Tärkeää on myös muistaa se, että ihmiselle tarkoitettuja lääkkeitä ei tule antaa kissalle ilman eläinlääkärin suositusta. (Useimmillehan tämä on varmasti ihan itsestään selvää, mutta eihän sitä voi tietää minkälaisia ihmisiä tänne eksyy tätä lukemaan..) Erityisesti ihmisten kipulääkkeet ovat sellainen lääkeaineryhmä, joka aiheuttaa herkästi ongelmia. Esimerkiksi parasetamoli on kissoille vaarallista, sillä kissalta puuttuu entsyymi jolla parasetamoli metaboloituu, jolloin kissan elimistöön kertyy haitallisia aineita jotka ovat maksatoksisia. Kipulääkkeiden ongelmana on myös esimerkiksi vaikea annosteltavuus, sillä tableteista on vaikea saada annosteltua juuri oikeaa annosta pienelle kissalle. Kissan kipua on yleensä myös sen verran vaikea havaita että kun sen huomaa, ollaan yleensä siinä pisteessä että kannattaa käydä suoraan eläinlääkärillä näyttäytymässä. Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, suosittelen lukemaan Mari Vainionpään tutkielman Kissan kipu. Olen itse farmaseuttiopiskelijana ollut kuuntelemassa Vainionpään erittäin hyvää luentoa eläinlääkkeistä. Luennolla kerrottiin esimerkiksi miten tabletti annetaan kissalle oikeaoppisesti kurkkuun. En kyllä muista enää sitä kovinkaan tarkasti, mutta muistan sen että se kuulosti yksnkertaiselta mutta kun itse yritin sitä niin ei se ollutkaan ihan niin helppoa. :D

Kyypakkaus jakaa mielipiteitä siitä, kannattaako sitä käyttää käärmeenpuremaan, tehosta ei nimittäin ole tieteellistä näyttöä. Jos eläintä puree kyy tai se saa ampiaisen piston, olisi hyvä vähintäänkin soittaa eläinlääkärille ja noudattaa sieltä saatuja tarkempia ohjeita esimerkiksi annostuksen suhteen. Kyypakkaus on kuitenkin hyvä löytyä jo ihan omistajankin vuoksi, joten samallahan se on varalla eläintäkin varten jos eläinlääkäri ohjeistaa sitä antamaan.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Off-topic: Päätin että kyselyn ääniä on nyt tarpeeksi, ja julkaisen postauksen järjestyksessä lääkekaappi, raakaruokinta, kilpparit, kollittelu, turkkiasiat. (Välissä voi kyllä olla muitakin postauksia.) Ihan hyvä että tuo turkkipostaus on viimeisenä, koska siihen pitää kuvata video ja olen sitä yrittänyt jo kaksi kertaa ja se on molemmilla kerroilla epäonnistunut..

Mitä teidän lääkekaapista löytyy eläimille? Ja jos jotain tärkeää jäi mainitsematta tai tekstissä on jotain korjattavaa, niin ilmoittakaa. :)

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kissamaisen arvonnan voittajat

Nyt on arvonta suoritettu ja voittajat selvillä!

Pääpalkinnon voitti
Catti

Naturea-ruokasetin voitti
Myrsky ja Minna

Paljon onnea voittajille!

Otan voittajiin yhteyttä pian sähköpostitse. Ja kuten ennenkin, odotan vastausta viikon ja jos ei vastausta kuulu niin arvon uuden voittajan.

Tässä vielä arvontapalkintojen hankintapaikkoja kiinnostuneille:

kangaskassi
magneetti
Naturea
kaikki muu eBaystä

Vinkkaan vielä, että seuraava arvonta on jo suunnitteilla! Siitä lisää luultavasti ensi kuun lopulla.. ;)

Tiistain touhuja taas

Jos postauksen otsikko kuulostaa tutulta, niin tein viime kuussa samannimisen postauksen, ja nyt ajattelin taas kirjoitella päivän touhuja puhelinkuvien kera. Nämä varmaan menisi my day -tyyppisestä postauksesta, pitäisikö joskus kokeilla tehdä ihan kunnon my day-postaus(+video?)..

tikollaasi1

Käytiin hakemassa täydennystä pakastimeen. Mustista ja Mirristä lähti mukaan sydäntä, kivipiiraa ja kauloja, kaikki broilerista. Odoteltiin vähän aikaa että kaulat sulaisivat, ja Hugo innostui tutkimaan jäistä ruokamötikkää. Yleensä se ei kiinnostu ruuista kun ne on jäisiä vaan Jade on se, joka kerjää koko ajan "mehujäätä" lihoja pilkottaessa.. :D Marketista hankittiin lisäksi kieltä, maksaa ja rypsipossua, jotka odottelevat vielä jääkaapissa pakastimeen pääsyä.

tikollaasi2

Mustista ja Mirristä piti hakea myös hiekkaa. Koska hajustamatonta Extreme Classicia ei ollut isossa pussissa, päätin että kokeillaan Compact Carea vaihteeksi. Hugolla on muuten ollut nyt ripuli joitain viikkoja ja hiekkikset on päässyt sen vuoksi sellaiseen kuntoon että oli pakko pestä ne, vaikka tuntuu siltä että vastahan mä pesin ne.. Apteekista kipaisin hakemassa Hugolle Promaxia josko se auttaisi ripuliin. Mietin että Probiociniakin voisi hakea eläinlääkäristä, mutta katsotaan nyt jos tuo Promax auttaisi yksinäänkin!

Jade innostui änkeämään itseään tyhjään Sandels-laatikkoon, muttei raukka mahtunut sinne.. :D

tikollaasi3

Hugo häsläsi maton kanssa hiekkiksiä siivotessani. Ensin se kaivautui maton alle, sitten se ruttasi sen kasaan ja alkoi kieriskelemään maton päällä. Äiskän höpsö!

Laitoin muuten tuohon sivupalkkiin pienen pollin. Mulla on edelleen luonnoksia noin parikymmentä (ne ei vaan vähene millään) ja kysynkin nyt, että mikä aihe teitä kiinnostaisi eniten noista vaihtoehdoista? Tuollaiset asiapostaukset ja sen tyyliset jää mulla helposti pyörimään luonnoksiin (loppusilausta vaille valmiina), joten toivon että tämän myötä saan niitä julkaistuksikin, hah.

Muistutan vielä, että arvonta päättyy pian! Julkistan voittajat vielä tänään illemmalla arvonnan suoritettuani. Olkaahan siis kuulolla! :)

torstai 10. heinäkuuta 2014

Läkähdyksissä

Kuvasin eilen Jadesta myös söpöilylöhöilyvideon, samaan tapaan kuin Hugosta viikko sitten.



Eilen oli aika kuuma päivä, vaikkei mun mielestä aurinkokaan paistanut täällä ihan niin paljon kuin toissa päivänä.. Jade kuitenkin löhöili keskellä lattiaa pitkään ja näytti siltä, että se olisi vähän kuumissaan. Meinasin itsekin läkähtyä, joten pakkohan se tuollaisen karvakasankin on tuntea vähintään samoin!

Muistuttaisin vielä arvonnasta, vähän alle viikko enää aikaa osallistua (tiistaihin 15.7. klo 17 asti!). :) Pari sähköpostiosoitetta ja yksi mainoslinkki vielä puuttuu, eli kannattaa käydä kurkkaamassa ne jos epäilet että sinulta on jotain unohtunut!

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Before and after

Naputtelin tämmöisen "miten muokkaan kuvani" -postauksen huvin vuoksi. Aihe ei ehkä ihan kaikkia kiinnosta, mutta niitä joita kiinnostaa niin toivottavasti tästä oli jotain apuakin! :) Käytän kuvien muokkaamiseen Adobe Photoshop CS6 -ohjelmaa.

hugoedit

Pyrin muokkaamaan kuvista mahdollisimman luonnollisen näköisiä. Jokainen kuvahan vaatii omanlaisensa muokkauksen, mutta olen huomannut muokkaavani Hugon ja Jaden kuvia hieman eri tavalla. Ero on valkotasapainon säätämisessä, sillä Hugo on olemukseltaan lämpimänsävyinen ja Jade taas kylmäsävyinen. Hugon kanssa venytän lämmintä sävyä äärimmilleen ilman että muu kuva siitä kärsisi. Aavistuksen lämpimämmät kuvat tuovat Hugon turkin paremmin esiin, vaikka onhan Hugolla jo valmiiksi upean lämpimänsävyinen turkki.

jadeedit

Jaden kanssa pyrin mahdollisimman neutraaliin harmaaseen. Kuvan sävyn viilentäminen niin että Jaden turkin sävy korostuisi ei valitettavasti useinkaan toimi muun kuvan kanssa kovinkaan hyvin, joten en tätä turkinehostuskikkaa käytä kuten Hugon tapauksessa. Jaden kanssa pitää olla tarkkana siinä ettei mennä liian lämpimään, sillä silloin sininen turkki näyttää rumalta. Aina ei valkotasapainon (tai valotuksen) säätö meinaa onnistua, mutten ota sitä niin vakavasti kuitenkaan. :) Mulle käy usein myös niin, että jos katselee jo hyvän aika sitten muokattuja kuvia niin värilämpötila/valotus voi näyttää ihan ihmeelliseltä ja tulee semmoinen olo, että miksi ihmeessä mä oon tuollaiseksi kuvan muokannut. :D

muuedit

Valkotasapainon lisäksi säädän yleensä valotusta suuntaan tai toiseen, lisään clarityä (ei hajuakaan miksi sitä sanotaan suomeksi) ja terävöitän kuvaa. Lopuksi rajaan kuvan, välillä joudun myös suoristamaan kuvia. Koen että mun kuvat on yleensä aika tiukasti rajattuja, eli kuvissa ei ole paljoa mitään ylimääräistä eli taustaa näkyvissä. Olen kyllä yrittänyt opetella rajaamaan (ja ottamaan) löyhempiäkin kuvia, mutta old habits die hard.. Kuvanrajaus on tosi tärkeä juttu, ja mun mielestä kuvan saa helposti pilattua vääränlaisella rajauksella joten sen vuoksi kiinnitän siihen erityistä huomiota.

Siinä kaikki! Ylläolevia vertailukuvia oli vaikea etsiä, koska en yleensäkään joudu tekemään kovinkaan suuria muutoksia kuviin. Joillekin kuvat saattaisivat kelvata raakaversioina ilman muokkausta, mutta mä olen sen verran tarkka että pitää vähän säätää. :D Tässä vielä kuvakaappausta erään kuvan muokkauksesta:



Kuvaan kaikki kuvat raakakuvina eli raw-kuvina. Kyseinen tallennusmuoto mahdollistaa paremmat kuvankäsittelymahdollisuudet. Raw-kuva on pakkaamaton tiedostomuoto, joten se sisältää paljon enemmän tietoa kuin JPEG-kuva. JPEG-kuvat ovat pakattuja ja niille on myös tehty kamerassa jotain värikorjauksia kun taas raw-kuviin ne on tehtävä itse. Huono puoli raw-kuvissa on se, että tiedostokoko on isompi kuin JPEG-tiedosto.

Muokkaatteko te paljon kuvia? Oliko postaus mielenkiintoinen?

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Onkilelu

Ollaan viime aikoina leikitty kissojen kanssa paljon onkilelulla, jossa on lintu.

IMG_4612

Onkileluleikit tosin päättyvät Jaden tapauksessa aina tähän:

IMG_4617

IMG_4618

Jade siis äkkää narun, jolloin se unohtaa itse lelun (eli linnun) keskittyen sen sijaan pyydystämään narua ja narun kiinni saadessaan alkaa pureskella sitä. Näiden kuvien oton aikana Jade sai jo järsittyä hieman narua, mutta onneksi se ei kuitenkaan mennyt vielä poikki!

torstai 3. heinäkuuta 2014

Auringonläikkä

Kuvasin tänään Hugosta vähän erikoisemman videon. En kyllä osaa sanoa miten se on erikoisempi, se vaan on vähän erityylinen kuin normaalit videot mitä oon kuvannut. :D Hugo oli niin söpö tänään kun se makoili sängyllä. ♥ Videon lopussa näette paikan, johon ilta-aurinko muodostaa meillä ensimmäisen auringonläikän, joka vähitellen kasvaa isommaksi. Hugo on joka ilta tuolla auringonläikässä, ensin tuossa tuolin alla ja sitten se siirtyy sängylle kun läikkä on kasvanut tarpeeksi. :)

Muistakaa vaihtaa HD-laadulle! :)

IMG_4632
Hassu asento, nuo takajalat on niin suloiset!

IMG_4644
Kukas se siellä kuikuilee?

IMG_4715
Kissaselfien ottaminen on taitolaji, jota mä en hallitse. Kattokaa nyt noita Hugon jalkoja.. :D

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kissamainen kesäarvonta

Ajattelin ensin pitää tämän arvonnan 150 lukijan kunniaksi, mutta koska siihen on vielä matkaa enkä jaksa odottaa niin päätinkin pitää arvonnan ihan muuten vain teidän lukijoiden iloksi. :) Tällä kertaa yritin ottaa erityisesti kissanomistajaa huomioon, voittajakissaa(/kissoja) kuitenkaan unohtamatta.. ;) Arvontapalkinnot ovat itse kustantamiani ellei toisin mainita.

arvontakuva

IMG_4507

IMG_4510

IMG_4517

IMG_4520

Kissanomistajaa hemmotellaan siis seuraavilla:

-crazy cat lady -kangaskassi
-kissakuvioitu ohut aprikoosin värinen huivi (kuvassa oma huivini, palkintohuivi on omassa pakkauksessaan)
-Maneki neko post-it-lappuja
-kissa-magneetti
-kissa-aiheisia siirtokuvia kynsille (ohjeet käyttöön löytyy esimerkiksi täältä)
-kissa-aiheinen tarra-arkki x3
-kissa-aiheisia kirjanmerkkejä (tarramaisia)

Voittajakissa(t) saa sen sijaan nauttia seuraavista:

-Naturea kuivaruokaa yksi 350g pussi, saatu Naturean maahantuojalta
-Naturea märkäruokaa yksi purkki jokaista makua, saatu Naturean maahantuojalta
-rusetti valitsemassasi värissä, katso värivaihtoehdot alla olevasta kuvasta

IMG_4010
vasen rivi: vihreä, vaaleanpunainen, viininpunainen
oikea rivi: oranssi, punainen, musta
(jotkut rusetit ovat silityksen tarpeessa kuten kuvasta näkyy, mulla ei ole silitysrautaa)

"Lohdutuspalkintona" arvon myös toisen Naturea-setin eli 350g raksupussi + 4x märkäruokapurkki. :)

OSALLISTUMISOHJEET  Arvonta on päättynyt!

Arvontaan voi tällä kertaa osallistua vain julkiset lukijat Googlen käyttäjäraadin tai Bloglovinin kautta. Myös uudet lukijat ovat enemmän kuin tervetulleita! Ilmoita osallistumiskommentissa nimimerkki, jolla luet blogia sekä toimiva sähköpostiosoite. Tästä saat yhden arvan.

Lisäarpoja on mahdollista saada mainostamalla arvontaa blogissasi. Voit käyttää mainostamiseen tämän postauksen ensimmäistä kuvaa. Laita osallistumiskommenttiin linkki mainostuspostaukseesi jotta voin tarkistaa tämän! +2 arpaa

Voit siis osallistua korkeintaan kolmella (3) arvalla. Mainitse osallistumiskommentissa myös, minkä värisen rusetin haluaisit kissallesi jos voitto osuu kohdallesi, rusettien värit löytyvät kuvasta ylempää.

Osallistumisaikaa on kaksi viikkoa eli 15.7.2014 klo. 17:00 asti.