perjantai 9. tammikuuta 2015

Poika pesulla

Hugo on taas ollut jo pitkän aikaa ihan hirveän likaisen näköinen. Selkäpuolen karvat ja häntä näyttää silloin ihan sahanterältä. Vihdoin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja sain pesun suoritettua. Lisäksi pyysin miehen mukaan kameran kanssa, niin tapahtumasta on kerrankin kuvamateriaaliakin esiteltäväksi.

Kissan pesu suoritettiin vessan lavuaarissa bideesuihkua käyttämällä. Aikaisemmin olen käyttänyt normisuihkua (tai pelkästään hanaa, kun kesällä vain kastelin kissoja) lavuaarissa pestessäni, ja olin nyt huomaavinani että Hugo ei tykännyt bideesuihkusta yhtä paljon sen perusteella, että Hugo yritti pyrkiä enemmän pakoon. Johtuisikohan se siitä, että suihkutus tulee pienemmälle alueelle kuin normisuihkussa, ja se tuntuisi jotenkin inhottavammalta Hugon mielestä.. Nyt Hugon on kuitenkin totuttava lavuaaripesuissa bideesuihkuun, sillä normisuihku ei taida ylttää täällä lavuaariin asti. Tai sitten mun pitää pestä se suihkun lattialla.

Meinasin muuten heti ensimmäiseksi suihkuttaa sillä suoraan kameraan, kun painoin liipaisinta samalla kun olin ottamassa sitä pidikkeestä pois. Onneksi ei kuitenkaan ihan osunut kameraan! Muutenkin kyllä onnistuttiin kastelemaan vessa aikalailla kauttaaltaan, varsinkin kun Hugo pääsi karkaamaan kerran lavuaarista ja se ravisteli vettä turkistaan. Muuten meni kyllä ihan hyvin. Aika nopea ja suurpiirteinen pesu oli kyseessä, kun ei sentään näyttelykunnossa tarvitse olla!

IMG_9011
Suihkutuksen ensimmäiset sekunnit.
IMG_9013
Mitähän Hugo ajattelee tässä? :D
IMG_9017
Vaivihkainen pakoyritys (joka epäonnistui).
IMG_9019
"Mä oon ihan litimärkä, en tykkää."
IMG_9025
"Oiskos jo tarpeeksi puhdasta? Mä kyllä voisin jo lähtee.."
IMG_9027
"Yäk, nyt sitä pesuainetta meni mun suuhunkin. Maistuu pahalta!"
IMG_9030
"Jospa mä täältä pääsisin pakoon.."
IMG_9031
Tämä ilme kertoo kyllä kaiken siitä, mitä mieltä Hugo oli pesusta..
IMG_9034
Kuivauksen aika!

Nyt on puhdas ja hyväntuoksuinen poika! ♥

26 kommenttia:

  1. Söpöliini Hugo! Nyt on puhdas poika! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdasta on tosiaan! :) Kelpais tyttökissojenkin tulla nyt kyläilemään! :D

      Poista
  2. Meidät suihkutetaan suihkukopin lattialla, mutta koko kylppäri on sen jälkeen märkänä :-D Hugo olet aikas kiltisti kuitenkin tuossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jadekin pestään lattialla, kun se taas ei pysy paikallaan hetkeekään vaan pyrkii koko ajan pakoon.. :D Hugo on kiltti poika eikä niin hanakasti yritä päästä pakoon.

      Poista
  3. Nyreät on ilmeet, mutta onhan puhdas aina likaista kivempi varmasti Hugonkin mielestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä sekään näyttänyt Hugoa haittaavan että oli vähän likainen.. :D

      Poista
  4. Ihan mahtavia kuvia! Olisipa kiva nähdä kuvia myös Jaden pesusta ja Hugon pesusta joka kerta. :D Nää on niin parhaita ja pisti naurattamaan ja hymyilemään isosti. :D Hugo raukka, samanlaisia ilmeitä kuin Simballakin aina. :3 Meillä pestään suihkun alla silleen, että pistetään kaks semmosta mustaa jakkaraa toisiinsa kiinni jeesusteipillä ja ne sitten seinään etteivät lähde liikkeelle... siinä sitten kissa saa makoilla ja niissä jakkaroissa onkin sopivasti myös reikiä, että vesi valuu pois ja materiaali ei vahingoitu vedestä. :) Lavuaarissa olisi meillä ainakin mahdotonta... :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaden pesusta ei kuvia valitettavasti ole tulossa, kun siinä roiskuu vesi siihen malliin että kamera kastuu varmasti. :D Ja sen pesemiseen tarvii kaksi ihmistä, joten sitten pitäis jostain saada vielä kolmas kuvaamaan. Ja koska se vesi roiskuu niin yleensä turhat vaatteet riisutaan sitä varten, joten ymmärrät varmaan miksi Jaden pesusta ei oo kuvamateriaalia tulossa.. XD

      Joo isomman kissan peseminen lavuaarissa tuskin onnistuu kovin hyvin.. Hugo on sen verran pieni että mahtuu hyvin lavuaariin, varsinkin kun tuo meidän lavuaari on aikas iso. Ai teillä ihan makoillaan siinä pesujakkaran päällä? Otetaanpas teillä sitten rennosti peseminen! :o

      Poista
    2. Välillä otetaan ja välillä ei! :d Mutta pitääkin kuvailla taas pesuhommia itsekkin kun olis tarkoitus testata sitä uutta kuivainta minkä pojat sai joululahjaksi. :3

      Poista
    3. Mua kiinnostaisi nähdä just se sun uus kuivain käytössä! :)

      Poista
  5. Voi Hugoparka, kun joutui pesulle. Tosi monet kisut on nyt joutunut pesulle, mitänyt somessa seurannut. Kisut alottaa vuoden 2015 puhtaasti ;---) Meilläkään ei pesuista kauheesti tykätä, onneksi niistä suoriudutaan ilman sota-arpia paitsi vaatteet saattaa silti kastua.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku pesubuumi sitten varmaan tällä hetkellä menossa! :D Mun ois kyllä pitänyt pestä Hugo jo viime kuussa, mut ei tietystikään saanu aikaseks..

      Poista
  6. On kyllä niin rauhallisen olosena Hugo pesulla, että ihan kateutta herättää. Toi käsisuihku vois olla kyllä meilläkin ihan pelastus pesuhetkiin, mutta kun on vaan toi tavallinen suihku, niin seuraava pesu kokeillaan sitte jollain lavuaari+muki-tekniikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä yksi Hugon hyvistä puolista, kun se on niin kiltti että ei edes tuommoisessa tilanteessa pistä vastaan. :)

      Poista
  7. Jos jotain voi herran ilmeestä päätellä, niin en välttämättä halua tietää, mitä hän puhdistushetkestä ajattelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voi olla ettei kovin nättejä sanoja miettinyt pienessä pääkopassaan.. :D

      Poista
  8. Upeita kuvia! :) Onpa Hugolla niin kohtaloonsa tyytynyt ilme kakkosessa. :D Oon toisaalta ihan tyytyväinen, etten saa kuvaajaa mukaan kisujen pesuihin, sillä Rakun ilme ois niiiiin kauhistunu kuvissa. Nora ois rennommin. :D Ihana tuo viiminen kuva kun Hugo pitää kiinni ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo Hugon tassu on tosiaan söpö vikassa kuvassa! ♥

      Poista
  9. Hugo ajattelee: Voihan Vi*tu!!! Luulisin näin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan myös että jotain tuollaista on miettinyt! :D

      Poista
  10. Hugo yrittää selvästi viestiä tuossa toisessa kuvassa miehelle näin:
    "Kaikkea nuo naiset keksiikin! Tuu nyt jo auttamaan mut pois täältä!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Petturi! Mä luulin et me miehet pidetään yhtä!" :D

      Poista