keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Seikkailu vaatehuoneessa

Vaatehuone on meillä kiellettyä aluetta kissoilta, koska muuten Jade varmastikin viettäisi siellä kaiken aikansa nukkuen vaatteiden päällä. Sehän tarkoittaisi sitä, että vaatteet olisivat ihan kissankarvoissa.

Kissat oppivat nopeasti tähän sääntöön. Kun vaatehuoneessa käy ja ovi on auki, kissat tulevat katsomaan avonaisen oven eteen ja jäävät tarkkailemaan siihen, aivan kuin oviaukossa olisi jokin näkymätön seinä joka estää niitä tulemasta sisään. Herkästi ne kuitenkin vaistoavat jos ihminen on sitä mieltä, että nyt saa kissatkin tulla mukaan. Ja sittenhän sitä myös tullaan ja ängetään heti hyllyille vaatepinojen sekaan..

jadejavaatehuone
IMG_8925

Tykkääkö teidän kissat makoilla vaatteiden päällä?

24 kommenttia:

  1. Meilläkään kissat ei saa tulla/mennä vaatehuoneeseen. Mutta, olin tänäänkin unohtanut salvata vaatehuoneen ovenkahvan tuolilla. Niinpä töistä tullessani oli vaatehuoneen ovi sepposen selällään. Siellä oli käyty pikkunokosilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei onneksi kissat ole oivaltaneet ovien avaamisen jaloa taitoa, joten ei tarvitse salvata kahvoja tuolilla! Meidän vaatehuoneeseen vie kuitenkin kaksi ovea, ja toinen niistä on liukuovi ja se piti kyllä kiilata niin, ettei se pääse liikkumaan. Hugo nimittäin sai sen auki tunkemalla ensin tassunsa ja sitten vielä päänsä liukuoven ja seinän pieneen rakoseen.. :D

      Poista
  2. Juuri otin mustat housut kaapista ja totesin, että kissankarvassa ovat eli siis tykkää maata vaatteiden päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän niissä vaatteissa on, että just niiden päällä pitää makoilla? Kun olisihan esimerkiksi sänky paljon pehmeämpi paikka nokosille..

      Poista
  3. Ihana karvakasa ♥♥♥
    Meillä kissat kyllä tietää, ettei vaatekomeroon mennä, mutta aina sieltä jonkun kyllä löytää. Ovat ryökäleet oppineet itse aukaisemaan ovenkin =) Yritän kyllä pitää pönkkää oven edessä, mutta välillä unohtuu laittaa ja heti on joku makoilemassa vaatteiden päällä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin paha, jos kissa oppii avaamaan oven!

      Poista
  4. Meillä kans eivät saisi mennä vaatekaappiin mut sinne ne aina änkee, kun mies antaa. Eivät änkee koskaan kun itse otan sieltä vaatteita. Vaan eipä noilta karvoilta siltikään säästy, ja samapa tuo. :) Mut keskimmäinen joka on niin mammarakas, pudottelee vaatteita lattialle että hän voi niissä sitten makoilla. Ja nimenomaan mammantuoksuisia vaatteita, miehen ei kelpaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu että mun vaatteet ei edes oo yhtään karvasia, kun suurin osa niistä taitaa olla materiaaliltaan sellaisia, etteivät kerää kissankarvoja. Mutta mies sen sijaan joutuu poistamaan karvoja vaatteistaan enemmän!

      Poista
  5. Meillä ei ole vaatehuonetta, mutta vaatekaapin auetessa Justus herra on salamana paikalla :D voi myös johtua siitä että keppilelu on kaapin ylimmällä hyllyllä ja Justushan tietää sen ;) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli sama juttu vaatekaapin kanssa. Kun kaapin ovi oli auki, sitä ei auttanut jättää avonaisena pitkäksi aikaa vartioimatta, sillä muuten kissat tunkivat sinne heti!

      Poista
  6. Meillä ei ole vaatehuonetta, mutta muutaman kerran on kadonnut kissa löydetty vaatekaapin sisältä :') Ja meillä on kissoilla kielto tulla keittiöön, se kun on todella pieni keittokomero, joten kompuroisin kissoihin jaloissa. Mutta kielto ei kyllä estä sitä että aina kun avaat keittiön oven niin kissat juoksee sisään. :D No ne nyt on vielä niin pieniä, että vielä pitää vähän harjoitella tätä tottelevaisuutta. Ja toivotaan että seuraavassa asunnossa olisi jo kunnon keittiö, missä ei kompastuisi kissa-apureihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, miksi et halua kissoja keittiöön! Meillä on tupakeittiö eli tilaa löytyy, mutta silti menee hermot jos kissat häärää jaloissa/pöydällä kun olen laittamassa niille ruokaa. Siksi ne saavatkin odottaa ruokaansa kuljetusbokseissa, joissa siis myös syövät sen ruokansa, jotteivät pääse toistensa lautasille.

      Poista
  7. Meillä kanssa aina tungetaan vaatehuoneeseen mukaan ja makuuhuoneessa oleviin avonaisiin vaatekoreihin (tämä järjestelyhän suorastaan kerjää kissaa hyppimään vaatteisiin :D) on hypitty, mutta nyt jo onneksi opittu ettei saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, meilläpä kissan löytää välillä pyykinkuivaustelineeltä karvaamasta vaatteita! :D

      Poista


  8. Kysymys nyt meni vähän ohi, kun jumituin tuohon söpöliiniin :D

    VastaaPoista
  9. Meilläkin Ruffe menee aina vaatekaappiin jos silmä välttää jos tutkii liian kauan mitä pistäs päälle, kerran Coco oli alimmalla hylyllä ja Ruffe sitä ylempänä! Oon tänään koko päivän ihaillut sun ottamia kuvia ja videoita (saan tänään/huomenna uuden kameran) oi vitsi kun pääsis ottamaan kanssa kisuista jo semmoset söpöily videot mitä säkin oot joskus viime vuoden puolella ottanut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, mikäs kamera on kyseessä? :) Munkin tekisi mieli hankkia uusi kamera, vaikka ei oo pitkääkään aikaa kun hankin ton nykyisen.. :D

      Poista
    2. Ethän sä nyt voi uutta kameraa ostaa siitähän on KOHTA vasta vuosi kun sen ostit :D Sulla on hyvä kamera ;---) Vertailinkin näitä meiän kameroita ja niissä oli aika tasapeli vaikka tietysti eräät oli sun kamerassa paremmin onhan se täydennenkennon ja osa oli sit mun. Aika samanlaisia kuitenkin! Käyn siis tänään hakemassa Nikon D7100 kroppikennosen :---) Aikasemmin ollut Nikonin D80 ja se on jo niin pappa että joutaa eläkkeelle ;D

      Poista
    3. Ei oo mulla full frame, 70D on myös kroppi. :) Mä oon kyllä alkanut miettiin full framen hankintaa, mutta hinta on vaan vielä esteenä.. Kun sitten pitäis hankkia samalla uusia putkia, kun toi mun nykynen sigma sopii vaan Canonin kroppeihin. Ajattelin sitä hankkiessani, että tuskin Turun kaipaamaan full framea lähiaikoina, mutta kuinkas kävikään.. :D

      Vilkaisin vähän tuota Nikonia että millanen kamera oikeen on kyseessä, ja vaikutti kyllä oikeen hyvältä! Tosiaan samantasonen kamera kun toi mun, mutta pieniä eroja löytyy. :)

      Poista
  10. Meillä curlit tykkää nukkua vaatekaapissa, Nora tykkää mennä vaatepinojen taakse ja Raku taas nukkuu yleensä sukkahyllyllä. :) Onpa teillä kyllä kuuliaiset kisut kun jäävät ovensuuhun, meillä varsinkin curlit on heti tunkemassa kiellettyyn kaappiin, jos se on paria sekuntia pidempään auki. Viimeisimpänä Raku on keksinyt ruokakaapin eli kun avaan sen, poitsu livahtaa salamana alimmalle hyllylle, mikä on tyhjänä. :p Sieltä seikkailu jatkuu ylemmille hyllyille, jos jätän oven auki kunnes poitsu suvaitsee tulla pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ollaan tunkemassa heti herkkukaappiin, tosin se on sen verran pieni ja täynnä tavaraa, ettei sinne enää kissaa mahdu! :D

      Poista