lauantai 21. helmikuuta 2015

Parvekkeella

Eilisessä postauksessa kerroinkin jo vähän kissojen suhtautumisesta parvekkeeseen. Tänään vein molemmat kissat partsille valoisaan aikaan, jotta pystyin ottamaan tapahtumasta kuvia. Tällä kertaa otin myös ensimmäistä kertaa parvekkeelle jotain mukaan, nimittäin pienen kiipeilypuun, josko se vähän rauhoittaisi kissoja kun parvekkeella olisi edes jotain.

IMG_9759
Meinasin ensin olla partsilla vain Jaden kanssa, mutta sitten Hugo ilmestyi oven taakse kiinnostuneena, joten otettiin poikakin mukaan.
(Joo, tiiän että lasi on likanen, mutta en kyllä ala pesemään ennen kuin on vähän lämpimämmät kelit!)
IMG_9762
"Hui kuinka paljon erikoisia ääniä täällä kuuluu!"
IMG_9768
Hugon rinta näyttää jotenkin ylilihaksikkaalta tässä. :D Ja häntäkin puuttuu.
IMG_9772
"Äiskä piti tolleen jalalla ovea raollaan, ettei me saatais sitä auki."
IMG_9777
"En ihan ymmärrä että mikä tän lasihuoneen funktio on ja mitä täällä oikeen pitäis tehdä. Eihän täällä edes oo mitään, paitsi toi kiipeilypuu. Hämmentävää."
IMG_9782
"No, ainakin se vaikuttais olevan meidän oma tuttu kiipeilypuu, kun siinä on tutut hajut!"
hugopartsi
Hugo kävi useita kertoja kääntymässä myös kiipeilypuun ylimmällä tasolla, mutta aina se hyppäsi takaisin alas melkein heti.
IMG_9796
Jade ihmetteli yläilmoja ja Hugo haisteli mattoa.
IMG_9803
"Jade, anna pusu!"
"No en varmasti anna, mees nyt siitä!"
(Jaden tassu on Hugon pään päällä.)
IMG_9804
"Okei mä meen.. Ihme pihtari toi Jade.." :D
IMG_9790
"Nyt tää paikka on kyllä nähty, päästäiskö vihdoin sisään?"

Sellainen oli kissojen parvekeseikkailu! Lähdettiin siinä vaiheessa sisään, kun Hugo alkoi lipomaan kovasti huuliaan, joka on muistaakseni yksi stressin merkki kissoilla. Jade oli aika rauhallinen koko sen ajan kun oltiin parvekkeella (ehkä noin 5min), mutta Hugo ei meinannut pysyä hetkeäkään paikallaan. Sen pää pyöri joka suuntaan kun kaikkialta kuului outoja ääniä ja joka paikka piti myös päästä nuuskuttelemaan läpi.

Viihdytäänkö teillä parvekkeella? Ja onko se kissoille vain kesähuvia, vai kiinnostaako parveke myös kylmemmälläkin säällä?

32 kommenttia:

  1. Onpa taas kivoja kuvia! Hugo on vaan niiiin komia :) Meidän Manu tykkää parvekkeella olosta ja livahtaakin sinne heti, jos ovea vähän raottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ken tietää, ehkä meilläkin ollaan joskus siinä pisteessä, että ovea raottamalla kissat yrittää änkeä yhtä aikaa ovesta parvekkeelle! :D

      Poista
  2. Meillä kissat tykkää olla parvekkeella, talvellakin ne välillä huutaa että pitäisi avata ovi. Meillä on kesäisin (aina kun joku on kotona) keittiön tuuletusikkuna auki, ja se vie suoraan pervekkeelle. Kissat osaa sitä kautta kulkea edestakaisin, eikä jouduta pitämään ovea auki viileälläkään säällä. Meillä parvekkeen näkymät on metsää, eli paljon lintuja ja oravia joita on kiva seurata! Kesällä kun ei ole enää niin kosteaa, siirretään yksi kiipeilypuista taas takaisin sinne, ja se onkin sitten kesän lempinukkumapaikat molemmilla. Pienempi kissa myös kasaa KAIKKI lelut ja tavarat parvekeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää, jos kissat pääsevät kulkemaan mielensä mukaan parvekkeelle ikkunan kautta. Meillä se ei oikein onnistu kuin ovea auki pitämällä.

      Poista
  3. Ei oo parveketta, mutta kyllä täällä ulkoillaan vaikka olis mikä ilma. Felix tietty vähän pelokkaampi, mutta yleensä se on ensimmäisenä tunkemassa ulos. :D Simba tykkää kaikesta ulkoilmaan liittyvästä! <3 :) Ihania ilmeitä Hugolla. :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onkin tämmösiä hienohelmoja, etteivät talvella paljon ulkona viihdy. :D

      Poista
  4. Meillä on Leevi melkein aina innokkas menemään parvekkeelle ja pyytää sinne ite. Ihan kylmimmillä säillä se käy vaan nuuhkasemassa oven raosta ilmaa ja sitten ei välttämättä vähään aikaan sinne halua. Näilläkin säillä siellä ollaan maks. muutama minuutti. Meijän pikku Taeminkin oon päästäny Leevin mukaan nyt pari kertaa parvekkeelle. Leevi tykkää katella partsilta maisemia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kissoilla aika huonot maisemat parvekkeelta, eli muita rakennuksia, autoja ja satunnaisia ohikulkijoita. Talon toisella puolella olisi ollut vehreämmät näkymät, mutta minkäs teet!

      Poista
  5. Hugo on kyllä ihan mielettömän komea otus...
    Pena tykkää olla parvekkeella, talvellakin kun oli pakkasia ois ollu pakko päästä parvekkeelle ja jos pääsi niin sisään ei ois millään halunnut tulla takaisin... Mä aina vien Penalle tynnyrin parvekkeelle niin on lämmin alusta ja näkee kaiteen yli hyvin. -Penan ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kun on tommonen "avoparveke" eli lasia lattiaan asti, niin kissat näkee maisemat ilman mitään korokkeitakin. Toisaalta se on kyllä vähän huonokin juttu, kun ei ole yhtään näköestettä. Kesäksi pitääkin asennetaan jonkinlainen verhosysteemi parvekkeelle, ehkä sekin vähän rauhoittaa kissoja kun ei ole niin suojaton olo. :)

      Poista
  6. Oi wau miten hieno partsi teillä on! Tuolla me nautittaisiin kyllä kovasti. Kyllä tekin alatte nauttimaan, kun huomaatte miten hienoja puolia parvekkeesta löytyy. Se laajentaa kissojen maailmaa! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parveke selvästi kiinnostaa kissoja, mutta vielä pitää vähän kerätä rohkeutta, että siitä pystyy nauttimaan. :)

      Poista
  7. Meidän tytöt ryntää partsille melkein aina kun ovi aukeaa. Kesällä ne on siellä melkein koko ajan, mutta meillä onkin tuo alaosa umpinainen. Pari vanhaa kiipeilypuita ja yksi kori on tarkkailupaikkoina.
    Kauheasti ei ole näkemistä, mutta joskus tirpat kiusaa kissoja ja lentää ihan parvekkeen ohi edes takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä mitä kaikkea me mahdutetaan tuolle parvekkeelle, se kun ei ihan kauhean iso ole, mutta kiipeilypuu sinne ainakin on saatava!

      Poista
  8. Uskon, että tuo parveke on ajanmittaan tosi pidetty juttu! Hieman suojaa, jonka takana vaania ja piileskellä.

    Sulo tykkää parvekkeesta, Namulle sitä ei ole vielä esitelty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajan kanssa kisut varmasti tykästyvät parvekkeeseen, ja onhan tässä aikaa totutella kun vielä on vähän aikaa ennen kuin on kunnon parvekekelit!

      Poista
  9. Meillä ei ole parveketta, mutta luulen että teillä opitaan tykkäämään siitä! :) Kadehdin suuresti parveketta, olisi ihanaa lukea siellä kesäisin. :) Ja kissoillekin puuhaa.

    Tuo kuva Hugosta, missä sen yläkroppa näyttää isommalta, on aivan ihana! :) Tulee oikeen Hugo Boss mieleen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä Hugo näyttää tuossa kuvassa jotenkin hullunkurisen ihmismäiseltä, varsinkin kun häntää ei näy. :D

      Poista
  10. Meillä kissat rakastaa olla lasitetulla parvekkeella! Sinne on kissojen iloksi laitettu kattoon asti menevä kiipeilypuu ja se on varsinkin aurinkoisina päivinä paras nukkumapaikka. :) kesällä yksi lasi on auki ja avoin kohta kanaverkotettu niin saa vähän uusia hajujakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin siirretään iso kiipeilypuu parvekkeelle sitten kun oon saanu uuden hankittua. :)

      Poista
  11. Onpa teillä jännittävä parveke kun ihan lattiatasoltakin näkee ulos! :) Meillä on näköeste. Kylmillä ilmoilla en pidä parvekkeen ovea auki kun tänne tulee niin äkkiä kylmä, mutta nollakelistä ylöspäin ovi on ainakin jonkin aikaa auki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on vähän erikoisempi parveketyyppi. :D

      Poista
  12. Oo hei mäkin haluun tollasen meille! Tai no ne lasit vois ehkä ottaa pois, niin pääsisin sitten paremmin seikkailemaan (Mami ei vaan taitais tykätä). -Devi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin, että toi lasihuone olisi ihan normaali huone läpinäkymättömillä seinillä, kun tykkään olla sisällä turvassa ja ettei kukaan nää mua! -Hugo

      Poista
  13. Vähän vaihtelevalla menestyksellä meillä ollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia ne kissat välillä on, seisovat ovensuussa ja miettivät, että mennäkö vai eikö mennä. :D

      Poista
  14. Eiks muka ollut tirppoja? Lentäviä paisteja? Ei hätiä, niitä tulee varrrrrmaan kevään aikana! Sit tajuutte, miks lasihuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu! Toivottavasti niitä ilmestyy keväällä.. -Jade

      Poista
  15. Kylläpä Hugo onkin tosiaan macho lihaskimppu erityisesti siinä yhdessä kuvassa, ihan nauratti :)

    VastaaPoista