keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Ruokavaliomuutoksia

Meillä on tapahtunut kissojen ruokavaliossa muutoksia viime aikoina. Ei, ei olla vaihdettu pois raakaruokinnasta, vaan muutokset liittyvät kalsiumlähteeseen ja ravintolisiin.

Meillä oli pitkään käytössä Multicat monivitamiinina, josta tuli myös hieman lisäkalsiumia. Pääkalsiumin lähteenä siirryimme jokin aika sitten broilerin kauloista broilerin jauhettuun siipeen, kun kaulanpalaset jäivät jatkuvasti varsinkin Jaden hampaisiin jumiin. Viime aikoina broiskun luiden kalsiummäärän riittävyydestä on ollut paljon keskustelua. Meillä isommat kissat saivat vielä muutama viikko sitten kalsiuminsa luusta ja pentu Felini Completesta (satunnaisesti sai myös luuta), mutta nyt ollaan siirrytty kokonaan sian luumurskeeseen kaikkien kissojen kanssa. Tässä alussa on ollut vähän ongelmia ummetuksen kanssa. Pitää varmaan hankkia vielä psylliumia, jospa se helpottaisi tilannetta.

Kalsiumlähteen muutoksen vuoksi lisäkalsiumille ei ole enää tarvetta, joten Multicat poistuu meidän ravintolisäarsenaalista. Uutena lisänä piti hankkia nyt BE-liuos. Tässä siis meidän tämänhetkiset ravintolisät:

IMG_9044

Probalans BE-liuos | B- ja E-vitamiinit
Grau merilevä | jodi
Salmopet lohiöljy | ω-3-rasvahapot
Devisol Neutral D3 10µg | D-vitamiini
Kelasin Zn | sinkki

Devisolin tilalle pitäisi kyllä saada jotain muuta, sillä meillä se tulee syötyä lautaselta sellaisenaan vai harvoin. Tabletti on niin kova ettei sen murskaaminen onnistu, joten olen nyt antanut sitä namien seassa kädeltä, jolloin se yleensä tulee rohmuttua. Se on kuitenkin ylimääräistä vaivaa, josta haluaisin päästä eroon. Vaihtoehtona on joko D-vitamiinitipat tai kalaöljykapselit (jolloin Salmopetia ei enää tarvitsisi). Purkissa on kuitenkin vielä paljon tabletteja jäljellä, joten on aikaa miettiä mitä tehdä.

Nyt kun Salmopet on ollut taas vähän aikaa käytössä, on Jade tosiaan alkanut haista kauttaaltaan ällöttävälle kalalle. Saa nähdä mitä tapahtuu kun tuo pullo tyhjenee, ostanko uuden pullon vai ostanko taas Nutrolin Kissaa, se kun ei tuollaista hajuefektiä aiheuttanut.

16 kommenttia:

  1. Kalanmaksaöljy, etenkin "ihmisten" versio on tosi miedon tuoksuinen verrattuna esim. Salmopettiin, suosittelen. Samalla saa Dvitskut ja öljyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullossa oleva nestemäinen kalaöljy ei tule kysymykseenkään, voin vaan kuvitella kuinka se valuu kaadettaessa pullon kylkeä.. :D Mieluummin sitten se Nutrolin Kissa, jossa on järkevä pullonsuu ettei se sotke joka paikkaa!

      Poista
    2. Ei valu, niissä on samanlainen korkki kuin Nutrolinissa! Mä annan päivittäin kalanmaksaöljyä, kohta koko pullollinen mennyt ja pullo on pysynyt täysin siistinä. :D

      Poista
    3. Okei mielenkiintoista.. Pitänee sitten harkita sitäkin vaihtoehtoa!

      Poista
  2. Hyvin samanlaiselta kuulostaa ja näyttää kuin meidänkin ruokinta!

    Miten paljon olet antanut luumurskaa? Siinähän on todella paljon luuta, joten tarvittava määräkin on ihan pikkuinen. Meillä on D-vitamiinilisänä Möllerin kalanmaksaöljy (jossa on myös A-vitamiinia, mutta määrä on niin pieni ettei haittaa mitään), joka ei musta haise kovin voimakkaasti kalalta eivätkä kissatkaan haise öljyltä kuin suun ympäriltä ruuan jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihan muutamia grammoja painon mukaan ovat saaneet. Voihan se olla tottumiskysymyskin kun ennen saivat höttöisempää broiskun luuta..

      Poista
  3. Onpa harmi kun Salmopetistä on tullut tuommoista hajuhaittaa Jadelle ja noin äkkiä pesusta. :/ Silloin tosiaan kannattaa vaihtaa johonkin muuhun,

    Oletko kokeillut saksilla pilkkoa Devisolin ja piilottaa ruuan sekaan? Mie ostin kisuille alunperin Professorin makeuttamatonta D3'a kun ajattelin, että olisi kätevää, että mie ja kisut syötäisiin samasta purkista D'tä. Ei onnistunut kun Raku osoittautui allergiseksi todennäköisesti maissitärkkelykselle, joten kisut siirtyi Apteekin Möller Tuplaan, ei tarvi enää Salmoakaan ostaa. :) Mie popsin sitten yksin tuota Proffaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei oo vielä sen pesun jälkeen tullut, tarkoitin että se aiheuttaa hajuhaittaa noin niin kuin yleensä. Mutta kyllä se haju varmasti kohta taas tulee takaisin.. Jade siis nuolee turkkiansa paljon ruokailun jälkeen, jolloin öljyä joutuu väistämättä turkkiin.

      En oo kokeillu saksia tablettia. Mutta vähän veikkaan että noi pystyisi vielä puolikkaatkin ruuan seasta erottelemaan.. :D

      Poista
  4. Miten murskaat tablettisi? Itse olen ostanut apeekista sellaisen tabletinmurskaimen jolla olen esim. omat särkylääkkeet saanut suht hyvin murskattua.

    -Elken

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lusikalla murskaan. Tabletinmurskaimet on tuttuja työn kautta, mutta en sellaista tämän takia viitsi hankkia. Ja vähän veikkaan ettei sekään auttaisi, kun noi D-vitskutabletit on niin kovia..

      Poista
  5. Aivan ihana tuo uusi banneri!

    Ruokajuttuihin en yllätys yllätys osaa mitään sanoa, vaikka mielenkiinnolla näitä lueskelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No hyvä jos kuitenkin kiinnostaa lukea näistä jutuista. :D

      Poista
  6. Hei! Millainen annostelu sulla on tuon BE liuoksen kanssa? Katselin ko.tuotetta netistä ja en löytänyt annostusohjetta muuten kuin koirille. Omat kissani ovat aika pieniä, 4 ja 4,5kg.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookin Kissojen luonnonmukainen ruokinta -ryhmästä bongasin tällaisen ohjeen (koska olen itse liian laiska laskemaan): 6kg kissalle 4 tippaa. Siitä sitten vaan laskee annostuksen eripainoiselle kissalle. :)

      Poista
    2. Toivottavasti ei haittaa jos tungen kommentoimaan tähänkin. :D Tuo annostelu riippuu siitä, halutaanko E-vitamiinia lisää että päästään NRC:n suositukseen vai onko E:llä jokin tietty tarve (esim. immuniteetin vahvistaminen, voimakas rasitus tms.). Jos halutaan vaan päästä suositukseen, tuo muutama tippa riittää oikein hyvin, mutta terapeuttisen annoksen kannattaa olla isompi. Meillä menee kissoille puoli milliä (11 tippaa) tuota liuosta päivässä ja kalanmaksaöljystä tulee vielä 5 mg, ja tämä toisen kissan nivelrikon takia.

      Poista