sunnuntai 16. elokuuta 2015

Banneriuudistus

Innostuin taas näin keskellä yötä puuhailemaan ajan kuluksi bannereita. Tällä kertaa halusin tehdä hauskan bannerin, ja kuten näkyy niin uudessa bannerissa pojat nahistelee ja Jade on ihan ihmeissään. En kai ole ainoa, jonka mielestä banneri on edes vähän hauska? Mun mielestä uudessa bannerissa on myös vähän enemmän luonnetta mukana!

Tuon lisäksi tein myös pari muuta banneria. Näiden kahden bannerin kohdalla harjoittelin enemmänkin kuvien "sulauttamista" toisiinsa, mutten koe onnistuneeni siinä yhtä hyvin kuin edellisen bannerin kohdalla.



Olen miettinyt jo jonkin aikaa haukotuskuvabanneria, mutta kun meidän haukotuskuvista ei vain löydy sellaista trioa, joka pelaisi yhdessä saumattomasti ainakaan tämäntyyppisessä bannerissa.



Tassukuvat on ihania, ja kokeilin kehitellä jotain Viktorin söpön tassukuvan ympärille. Keksin sitten valita Hugosta ja Jadesta tommoset kurkistuskuvat, mutta en oikeen tiedä toimiiko idea vai ei..

 photo separator_zps3c2a8047.png

Mä tässä myös mietin, että kun mä nyt tykkään tehdä näitä bannereita, niin voisin ehkä uskaltautua tarjoutumaan tekemään jollekin muullekin bannerin vaihteeksi. Jos siis mun bannerintekotyyli miellyttää (kaikki edelliset bannerit mukaanlukien), niin laita kommenttia alas tai blogin sähköpostiin! Montaa en kyllä ehdi tekemään (1-2, jos niitä nyt montaa edes tulee, heh ilmoittaudu vain alle/spostiin, mutten lupaa mitään siitä, milloin toteutan lisää banneritoiveita, riippuu siitä kuinka aikaavieväksi tämä muiden bannerien teko osoittautuu :D). Ainoat kriteerit ovat että blogi on kissablogi ja että sulla on jokin idea siitä, miltä banneri voisi näyttää!

Mitä pidit uudistuksesta?

28 kommenttia:

  1. Mä tykkään jotenkin ihan hurjasti tuosta haukotusbannerista! ♥

    Minä olen ihan vastikään päättänyt opetella tekemään itse bannereita GIMP:illä. Täytyy ihan ihmetellä miten tolkuttomasti saa aikaa kulumaan yhteen banneriin, kun sen tekeminen on ihan uutta! :D Mutta olen sentään suht tyytyväinen itseeni, kun sain väkerrettyä blogiini ihan itse bannerin, ohlala! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin periaatteessa tykkään siitä, mutta se on mun mielestä vähän sekava taustaltaan.. Bannerin tekoon saa tosiaan kulutettua aikaa vaikka tuntitolkulla!

      Poista
  2. Ihana banneri! Sitä luulee ensisilmäyksellä aidoksi yhdeksi kuvaksi. Jaden ilme on paljon puhuva :D Tassubanneri olisi minusta kivempi, jos Hugoa ja Jadea näkyisi hieman enemmän. Minä en osaa tehdä banneria, joten täällä olisi yksi halukas teettämään erilaista - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin tuossa tassubannerissa, että kun Viktorinkaan naamaa ei näy niin ehkei muidenkaan kissojen naamat näkyisi ihan kokonaan - tasa-arvoa! :D

      Laitappa vaikka mulle tohon blogisähköpostiin vähän että minkälainen banneri voisi olla! Esim. minkätyylinen fontti ja jotain sun lempikuvia (voit linkata ne, saan sun blogista ne sitten otettua). :)

      Poista
  3. Uusi banneri on hyvä :) ja noi muutkin. Teidän pojat ovat niin hauskoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Pojista saa kyllä paljon hauskaa materiaalia taltioitua!

      Poista
  4. Banneri o n hauska, mutta niin on kyllä myös tuo seuraava banneri! Siinä ihan selvästi Kujeilevat Kuoro virittelee jonkin sortin laulua, kissanpolkkaa ehkä.

    Ja jos ehdottomasti haluat banneria tehdä meille, niin se olisi sitten Naukulan historian ensimmäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Viktor ja Jade näyttää laulavan kovaa ja korkealta kuin jossain hevibändissä, ja Hugosta tulee mieleen oopperalaulaja. :D Haukotuskuvat on kyllä niin hassuja!

      Olisi kyllä suuri kunnia tehdä Naukulaan ensimmäinen banneri! Laita säkin viestiä tuohon blogisähköpostiin ja kerro millainen banneri voisi olla. Yritin saada sunkin blogista kuvia suoraan, mutta ne on ehkä vähän liian pienikokoisia joten mahdollisesti joutuisin pyytämään niistä sitten isommat versiot..

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvanmuokkaus on mulle mainiota puuhastelua. Tällä kertaa ei edes ollut tarkoitus saada blogiin uutta banneria aikaiseksi vaan ihan muuten vain harjoitella bannerintekoa, mutta kävikin niin että tykkäsin tuosta yhdestä niin paljon että oli vaihdettava!

      Poista
  6. Me tykkäämme uudesta bannerista kovasti - etenkin kun isä ja poika painivat. Se on söpöä!

    T. Lilja ja Ruusu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isän ja pojan paini on söpöä, mutta ennen kaikkea hassua! :D

      Poista
  7. Hienoja! Tuo haukotuskuva on meidän suosikki, niin kissamainen :)

    VastaaPoista
  8. Jaden pöllämystynyt ilme on tosi kuvaava! :D

    Haukotusbanneri on ihan paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jade on aina silleen "wth is happening" kun pojat riehuu.. :D

      Poista
  9. Täällä ois vapaa kissablogi joka kaipaa bannerit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä aika paljon kaikkea muuta myös blogissa, mä ajattelin että tekisin bannereita vaan "100% kissablogeihin", kun kiinnostusta/inspistä ei löydy muun tyyppisille blogeille.

      Poista
  10. Tosi hienoja bannereja oot onnistunu tekemään, tykkäsin kaikista ja toi on tosi hauska toi uus! :D Kertoo jotenkin miten humoristinen "kissaperhe" teillä asuu. :D Ja itse vielä poljen vanhalla bannerilla menemään, vaikka hiukset siitä ajasta on jo muuttunut rajusti. Ehkä pitäisi joskus tässä alkaa miettimään bannerikuvauksi. Olisi nimittäin tosi kiva tuoda esille tämä kissatatuointi. :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitti, huumoria meiltä ei tosiaan puutu. :D Kyllä sunkin ois jo aika banneri päivittää, kun on uudet hiukset ja tosiaan tatskakin vois bannerissa näkyä myös!

      Poista
  11. Kaikki ovat loistavia! Nykyisessä tulee kyllä tosi hyvin luonteet ja suhteet esiin. :D Milloinhan saan otettua itseäni niskasta kiinni ja puuhailla meidän ulkoasun ja bannerin parissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus voi olla vaikeaa aloittaa tämmöisiä projekteja, mutta usein käy niin että kunhan vaan saa aloitettua homman niin sitten innostuukin kunnolla! :)

      Poista
  12. Hieno uus banneri, kun on menoa mukana! Tykkään myös haukottelijoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni näyttäisi pitävän haukottelubannerista. Pitänee ehkä joskus yrittää sen kanssa uudelleen, josko sellainen saataisi tuohon paraatipaikalle asti joskus!

      Poista