perjantai 21. elokuuta 2015

Boksiruokailupäivitys

Muistatteko, kun tässä postauksessa näitte videolla, miten riehakkaaksi Viktor meni saadessaan ruokaa? Tilanne parani nopeasti, ja nykyään ruokailu käy näin helposti:


Muista laittaa HD-laadulle!

Tähän pisteeseen päästiin niin, että ensin odotin boksin kiinni olevan oven edessä, että Viktor vähän rauhoittuu, ja sitten avasin oven ja annoin ruuan. Aluksi Viktoria piti vähän pidellä oven avatessa. Kun Viktor alkoi rauhoittua enemmän, aloin vähentää kädellä pidättelyä hiljalleen. Pidin lautasta aluksi aika kaukana, ja liikutin sitä lähemmäksi vain, jos Viktor oli rauhassa ja menee boksiin takaisin päin, Viktor siis singahti ennen aina oven avatessa niin, että sen etutassut on Hugon boksin päällä (nyt keskikokoinen boksi on Jaden huoneessa hyppäämisen eston takia). Ruoka tulee vasta kun kaikki tassut on omassa boksissa. Olen tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen ja uskon, että Viktor vielä tuostakin rauhoittuu kunhan se kasvaa, Hugokin oli aika rauhaton ruokalija aikana nuorempana.

 photo separator_zps3c2a8047.png

IMG_1622a

Huh, siirsinpä muuten tänään about 20 gigatavua kissakuvia (about 1500 kuvaa) varmuuskopioiksi Flickriin! (Älkää huoliko, kyllä mulla on muuallakin varmuuskopioita useampia kappaleita, nämä eivät olleet siis ensimmäisiä!) Eihän siinä mennyt kuin koko päivä eli noin kymmenen tuntia.. Tosin tuossa on vain muokatut versiot, kun raw-kuvia (joita on sitten noin 60Gt!) Flickriin ei saa ladattua. Haluaisin tässä  samalla vinkata myös teille lukijoille Flickrin erinomaisuudesta, sillä siellä jokainen saa ilmaiseksi käyttöönsä 1000Gt eli yhden teratavun verran kuvatilaa. Flickristä saa myös kuvat kätevästi blogiin.

Lisäksi taas uusi vesileima. Kuinkahan kauan tätä kestän katsella..? Siirryin nyt omaan nimeeni blogin nimen sijaan, jospa sitä vaikka jaksaisi katsella pidempään!

16 kommenttia:

  1. Viktorin tuo pää sisään-ulos ilme oli hauska. :D Ja vaihdoit sitten vesileiman, mutta jospa jaksat katsella sitä! :D Mulla tuo koneen tyhjennys vielä jatkuu, niin kahtoo mihin teen kopioita ulkoisen lisäksi. :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viktor on ihan hölmö, kun se ei osaa päättää ollakko kärsivällinen vai kärsimätön! :D

      Poista
  2. Ihana tuo Viktorin edestakaisin keikkuminen. Kauhee sisäinen taistelu toisella menossa, kun haluis jo syödä, mut tietää että pitää odottaa nätisti. :D Hyvän kokoiset annokset meni kisuille lihaa (yksi ahmattikastraatti katsoisi kadehtien). Minkä verran ne suunnilleen syö raakaa päivässä per nassu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäinen taistelu nimenomaan, ja sen takia varmaan niin ihmeellinen ilmekin kun päässä raksuttaa niin kovasti! :D Öö jokainen syö about 150-170g päivässä (jaettuna kolmeen ateriaan). Viktor syö vähän enemmän ja Jade vähemmän, ja Hugo syö siltä väliltä. Hugon pitäisi syödä enemmän, mutta kun se on ollut aika nirso viimeisen puolen vuoden aikana.

      Poista
  3. Haha, vitsi miten hyvän näkönen Viktor on "maltan, en malta, maltan, en malta...". :D

    VastaaPoista
  4. Ihan loistava :D

    Kiitti muuten flickr-vinkistä :)

    VastaaPoista
  5. Kiva video :)
    Mutta saako kysyä miksi ruokitaan boksiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai saa kysyä! Jos kissat olisivat vapaana niin ne kävisivät toistensa kupeilla (jolloin Jade olisi se joka jää ilman). Kieltämisestä ei ole mitään apua ja vieressä vahtiminenkin on aika ärsyttävää kun koko ajan pitäisi kissoja pidätellä, joten tää on ehdottomasti paras järjestely meille! Aikaisemmin ruokittiin eri huoneissa, kun oli vain kaksi kissaa.

      Poista
    2. Ahaa, Selvä juttu! :) Kiitos vastauksesta.

      Poista
  6. Hienosti sujuu! Hitsi teillä on kyllä niiiin hiljaista. Meidän ruoka-aikaan kolme kissaa huutaa yhteen ääneen ja Kiiran bravuuri on tehdä piruetteja ennen kuin se malttaa mennä omalle ruokapaikalleen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamuruuan aikaan meillä on rauhallisempaa, mutta päivä- ja iltaruoka-aikaan kuuluu sitten enemmän ääntä. :D

      Poista
  7. Onpa Jade-täti kiltti kun antaa Viktorin haistella ja nenutella ilman vastalauseita! Haiku antaisi tuossa tilanteessa tassusta Rakulle. :D Ja vau miten hienosti Viktor osaa! ♥ Ihan kuin eri kissa ekaan videoon verrattuna! Ihana tuo lopun sisäinen taisto kun ei tiedä miten pitäisi olla. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jade-täti kestää riiviötä aamuisin enemmän, eli mitä pidemmällä päivä on niin sitä enemmän Jade protestoi Viktorin lähestymisyrityksiä. Ja kuten näkyy niin videon toisen nenutteluyrityksen kohdalla Jaden suu nappaa, eli ei se Jade kyllä ihan hirveesti sitä arvostanu vaikka ihan nätisti onkin. :D

      Poista