keskiviikko 26. elokuuta 2015

Tassukontrolli

Maanantaina Jade kävi isin kanssa ihan kaksistaan eläinlääkärissä. Se oli vähän jännää (molemmille osapuolille), sillä yleensä mä olen aina mukana eläinlääkärireissuilla. Hyvin oli kuulemma siitä huolimatta mennyt!

IMG_1633

Tällä kertaa Jadelle oli siis varattu aika ortopedille, joka oli kuulemma tökännyt melkein heti piikin Jaden peppuun, käynyt vääntelemässä sen jalkaa rauhoituksessa ja ottanut kontrolliröntgenkuvat. Minkäänlaisia muutoksia ei todettu, suuntaan tai toiseen. Lisäksi jalasta otettiin tällä kertaa näyte, mutta siinäkään ei ollut nestettä eikä tulehduseritteitä. Ortopedi epäili kroonistunutta akillesjännevaurioita ja hoidoksi lepoa, lepoa ja edelleen lepoa. Kuukauden päivät nyt ainakin. Edelleenkään häkkilepoon ei tarvitse kuitenkaan ryhtyä, sillä täydellinen liikkumattomuus ei ole tässä tapauksessa hyväksi. Kipulääkettä ei enää saatu kun sitä on syöty jo niin kauan. Jos vaiva pahenee, niin sitten on käytävä arvioimassa tilanne uudelleen.

 photo separator_zps3c2a8047.png

Tuli muuten mieleen aika lailla aiheen vierestä, että kiinnostaisiko teitä vieraskynä-tyyppiset postaukset? Esimerkiksi postaus miehen kirjoittamana? Millainen aihe voisi olla? Olen alustavasti kysellyt että voisiko mies kirjoittaa postauksen blogia varten, mutta en ole varma että minkätyyppisen postauksen hän voisi kirjoittaa. Ei ehkä kuitenkaan mitään peruspäiväkuulumispostausta, vaan jotain vähän erikoisempaa, vaikka haastepostauksen! Vai olisiko teillä kenties kysymyksiä meidän perheen miespuoliselle kissahullulle, jotta se voisi kirjoittaa kysymyspostauksen?

6 kommenttia:

  1. Miehen kirjoittama postaus voisi olla tosi kiva! Tulisi erilainen näkökulma. Esim mitä hän saa kissoista, elämästä kissojen ja kissabloggarin kanssa elämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä ideoida vaikka jonkinlainen kysymyspostaus! Pitäisi varmaan vaan saada siihen jokin palkinto jaettavaksi, niin saa enemmän kuin vain pari kysymystä.

      Poista
  2. Onneksi ei ainakaan mitään huonompaa Jaden jalasta löytynyt, toivottavasti lepo nyt tepsisi! Vieraskynä-kysymyspostaus voisi olla aika hauska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin se kävelee ja pomppii (=sängylle) vähemmän nyt ilman kipulääkettä, kun jalka on selvästi kipeämpi. Ehkäpä tämä tästä! :)

      Poista
  3. Voi kurjuus kun tilanne ei ole edistynyt. :/ Toivottavasti lepo ei veny kuitenkaan hirmuisen pitkäksi, vaan alkaisi auttaa jo pikkuhiljaa. Toivottavasti myöskään kipulääkekuuria ei tarvitse kirjoittaa uudestaan. Silityksiä toipilaalle ♥

    Vieraskynä kuulostaa hauskalta! Minua kiinnostaisi minkälainen suhde miehelläsi on kissoihin ja miten miehesi viettää aikaa kisujen kanssa. :) Julkaisuissa on ainakin näkynyt, että yhteisiä tv- ja tietokonehetkiä on. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että lepo alkaisi pikkuhiljaa vaikuttaa!

      Poista