maanantai 7. syyskuuta 2015

FreshFain eläinshampoo

Huomasin viime viikolla Facebookissa mainoksen uudesta FreshFain-nimisestä eläinshampoosta, ja piti käydä heti ostamassa sellainen meille kokeiluun.

IMG_1830

Kyseessä on suomalainen tuote, joka perustuu kansainvälisesti patentoituun Fain-erikoistensidiseokseen. Tuote on biohajoava, minkä lisäksi myös tuotanto on vihreää teknologiaa. Shampoon voi valita viiden eri tuoksun valikoimasta: perus (=hajusteeton), hunaja, aloe vera, terva ja tea tree. Hajustetuissa versioissa ei kuitenkaan ole käytetty keinotekoisia hajusteita, vaan tuoksut ovat luonnosta peräisin. Halusin että shampoossa on tuoksu, mutten halunnut kuitenkaan mitään voimakasta tuoksua. Olin jo ennen tuoksuttelua melkeinpä päättänyt ottavani aloe veran, joka sitten lähtikin mukaan.

Shampootestaajaksi joutui Hugo. Viktor on vastikään pesty, mutta Hugo on kerännyt turkkiinsa rasvaa ihan urakalla, joten sen olikin jo korkea aika päästä pesulle. Viktor pääsee kokeilemaan uutta shampoota ennen Salon näyttelyä, eli ensi kuussa.

IMG_1703
Miten niin oon muka likanen? En haluu pesulle, en en EN VARMASTI TULE!

Shampoon kyljessä ohjeistettiin laimentamaan tuote veteen suhteessa 1:10-20. Tein liuoksen suihkepulloon, josta oli muuten helppoa suihkutella tuote ensin kissan vartaloon, jonka jälkeen sitten hieroin tuotteen turkkiin ja lopulta huuhtelin tietysti pois. Tuote ei vaahdonnut ollenkaan, joka sai mut hieman epäilemään pesutehoa (edellinen shampoomme vaahtosi hieman, ei siis kuitenkaan samaan tapaan kuin ihmisten shampoot mutta kumminkin). Pesuteho oli siitä huolimatta oikein hyvä - turkki tuli puhtaaksi! Lisäksi turkkiin jäi juuri sopiva häivähdys tuoksua pesun jäljiltä.

Ostin shampoon Megaeläin Isomyyristä, jossa 250ml puteli kustantaa 9,90e, joka on mielestäni aivan kohtuullinen hinta. Vielä ei shampoota näyttänyt olevan Megiksen nettikaupassa, mutta Isomyyrin lisäksi shampoota pitäisi löytyä myös Itiksen liikkeestä. Sen lisäksi shampoota myy myös fidoca.fi

12 kommenttia:

  1. Tämä päivitys tuli kuin tilauksesta. Saatiin näet ihmettelyä rasvaisesta turkista verrattuna muihin kolleihin viime näyttelyssä, vaikka oltiin käyty pesulla viikkoa aiemmin. Ehkä shampoon valinta ei mennyt ihan putkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin saatiin Hugon ekassa näyttelyssä noottia rasvaisesta hännäntyvestä. Seuraavaan näyttelyyn puunasin hännän ja tyven Fairy-vesi-seoksella ja puhdasta tuli. :D Joillekin kolleille ei pelkkä shampoopesu riitä, vaan pitää tehdä erillinen rasvanpoisto myös. Fairyn tilalle parempi olisi Groomer's Goop, mutta jos sitä ei saa käsiinsä niin kyllä se Fairy on ihan ok korvaaja. :D

      Poista
  2. Ihana protesti-ilme Hugolla. :D
    Meillä on käytetty Aptuksen helläpesua ja hyvin toimii (myös ihmisen kuontaloon kun pari kertaa on oma pesuaine päässyt vahingossa loppumaan ja jollain pitäny pää saada puhtaaksi). Pitää tutkia tuon Freshfainin hajusteettoman version tuoteselostetta tarkemmin jos vaikka seuraava pullo oliskin tuollaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymähdin hieman tuolle eläinshampoon käytölle omiin hiuksiin, haha! :D FreshFainissa ei muuten pitäisi olla ihoa tai silmiä ärsyttäviä ainesosia! :)

      Poista
    2. Tulee muuten tolla helläpesulla omat hiukset niin pehmeeksi, että on käyny mielessä josko siirtyis kokonaan siihen. :D Vaan se on niin kallista verrattuna ihmisten vastaavaan, että toistaiseksi pitää vaan muistaa täydentää varastoja ajallaan. :)

      Poista
  3. Meillä käytetään shampoota, joka on tarkoitettu terrierille :) Sillä saa siperialaisen turkkiin tarvittavaa karkeutta :) Se kun ei saa olla liian pehmeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kuullu että jotkut perskiomistajat pesee ihmisten shampoilla.. :D

      Poista
  4. Johtuisikohan vaahtoamattomuus siitä, että tuote ei sisällä sodium laureth sylfate -nimistä ainetta? Sehän on se ainesosa, joka saa tuotteen vaahtoamaan ja siten luo käsityksen paremmasta pesutehosta. En löytänyt inciä mistään, joten tuo on vain villi veikkaus. Ilmeisesti turkkiin jäävä tuoksu ei lemua viiden metrin päähän kissasta, vaan tuoksuu silloin kun kissan turkkia erikseen nuuhkuttaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ole tutkinut inciä tarkemmin, mutta mäkin veikkailen vahvasti ettei tuote sisällä natriumlauryylisulfaattia. Onhan se totta että vaahtoavuus saa tuotteen vaikuttamaan tehokkaammalta.

      Tuoksun tosiaan haistaa vaan ihan läheltä, eli ei oo mikään voimakas!

      Poista
  5. Oi kivaa kun on suomalainen ja pesutulos oli tehokas! :) Pesitkö pelkästään tuolla? Raku on näyttänyt jo jonkin aikaa olevan pesun tarpeessa, mutten ole pessyt kun poitsu pelkää/inhoaa pesua. Nyt kuitenkin päätin, että kunhan tästä flunssasta paranen, niin poitsu pääsee pesulle. Olen aina pessyt kissat ensin fairylla kun pesut on tulleet ennen näyttelyitä. En ole halunnut ottaa riskiä, ettei kunnolla puhdasta tulisikaan pelkällä shampoolla, vaikka kaiken järjen mukaan shampoon pitäisi riittää normiturkkiselle kissalle. :D Nyt ajattelin jättää fairyn pois, pääsee testaamaan pesutulosta ilman "tositilannetta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesin pelkästään tuolla shampoolla. Nykyään en mitään rasvanpoistoa ole jaksanut Hugolle erikseen tehdä, kun ei tarvitse näyttelykunnossa olla. :)

      Poista