perjantai 25. syyskuuta 2015

Hampipesulla


Video varmaan kertoi kaiken oleellisen, eli poika tykkää tahnasta niin paljon, että harjaus on on aika haastavaa kun pää ei pysy millään paikoillaan. Heti pitää kuitenkin antaa paljon kehuja kun poika on hetken paikoillaan. :)

Olen aloitellut hampaiden harjausta uudelleen muidenkin kanssa. Jadea ja Hugoa en kuitenkaan pitele tuolla lailla sylissä, sillä se ei Jaden ja Hugon kanssa toimi ollenkaan. Varsinkin Hugo menee paniikkiin jos se pakotetaan selälleen, pidetään kiinni ja vielä ronkitaan suuhun. Vaikka Jadella ja Hugolla on hammaskiveä, ei kumpikaan kuitenkaan arista mitään kohtaa suussa. Viime vuonnahan Jadelta poistettiin yksi hammas, ja ennen poistoa kun kokeilin harjata niin aristus oli ihan selvää. Kunnon harjaus luonnollisesti aloitettiin vasta kun suu oli parantunut hampaanpoiston jäljiltä.

Jade on myös kovin perso hammastahnalle (=Petosan), joten senkin kanssa harjaus on vähän hankalaa. Hugo tykkää tahnasta mutta ei hammasharjasta, mutta Hugo kuitenkin alistuu kohtaloonsa ja sen hampaat saa kyllä hyvin harjattua. Jos vain harjaisi, kuten olen aikaisemmin maininnut niin vähän on unohtunut tässä viime aikoina, kääk.. Toivottavasti nyt saisin itseäni niskasta kiinni kun olen kerran julkisesti myöntänyt asian olleen retuperällä ja pyrkiväni parantamaan tapani!

 photo separator_zps3c2a8047.png

Tuli muuten juuri tätä tekstiä oikolukiessa yhtäkkiä hirveä hätä. Ihmettelin että mitähän ne pojat tutkailee parvekkeen lasissa.. No ampparihan se tietysti oli! Hugo luikki sisään kun vaan huusin ovensuusta, mutta Viktor piti mennä hakemaan. Ja mä pelkään amppareita kuollakseni! (Koko kesänä en ole nähnyt kuin vaivaiset kolme ampiaista, ja niistä kaksi tänään, pahimmissa mahdollisimmissa paikoissa eli bussissa ja omalla parvekkeella. Kauhujen päivä siis! :D) Viktorin jouduin hakemaan toistamiseen pois ampparin kimpusta, kun se juoksi heti oven raosta takaisin sen jälkeen kun olin heittänyt sen sisään. Nyt Viktor katselee kiipeilypuusta parvekkeelle ja maukuu lentävää herhiläistä närkästyneenä, eikä meinaa uskoa kun sanon, että parempi näin kuin pistos nenänpäässä..

8 kommenttia:

  1. Meillä kanssa hampipesua kokeiltu Justuksen ja Mimmun kanssa, molemmat tykkäävät tahnasta todella paljon, mutta harja ei kupaakaan innosta :D Justuskin alistuu kohtaloonsa hapaita harjatessa ( pidän samalla tavalla sylissä ), Mimmun kanssa joutuu olemaan hieman hienostuneempi :D Neidillä kun on tapana loukkaantua todella pienestä. Haden ja Gogon kanssa en ole vielä uskaltanut kokeilla, kumpikin kun nyrpisti nenää tahnalle ja matolääkekin teki jo kovan kolauksen Haden itsetunolle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jade ja Viktor ihan kerjäävät kun ne huomaa että tahna ja harjat on otettu esille. :D Hugo on aina vähän varautunut, mutta ei sentään lähde karkuun eli saa helposti nostettua pöydälle harjausta varten. :)

      Poista
  2. Hienosti Viktor antaa pestä tuossa asennossa! Meilläkin on pään kääntelyä Rakun osalta, tosin toisesta syystä, sillä poitsulle tuli jokin aika sitten mitta täyteen hampaiden harjauksesta eikä se enää siitä tykkää. Antaa ottaa kiinni, mutta hampaita harjatessa koittaa kovasti kääntää päätä pois harjan luota ja menee hetki ennen kuin se rauhoittuu. Tyttöjen harjaus sentään onnistuu tosi hyvin, ne ei edes yritä pitää huuliaan kiinni toisin kuin Raku. :D

    Oho, vieläkö siellä on ampiaisia? Onneksi huomasit ajoissa, ampparit on kyllä tuplainhoja kissojen kanssa kun pitää samalla pitää silmällä niin ampiaista kuin kissojakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua vaan, että hampaiden harjaus voi olla vaikeaa vaikka kissa tykkäisikin siitä. :D Sen vielä ymmärtää hyvin että harjaus on haastavaa, jos kissa ei toimenpiteestä yhtään tykkää!

      On ampiaisia näköjään vielä, ja ihan selväpäisiäkin näyttivät olevan. Ihme ettei kunnon kesäkeleillä kuitenkaan näkynyt ampiaisia, sillä se ensimmäinen näkemäni ampiainen oli kesäkuussa eikä silloin ollut kovinkaan hyviä ilmoja.. :D

      Poista
  3. Hihii, meidän hammaspesut näyttävät kyllä ihan samalta.. No, kissat ovat vieressä eivätkä sylissä, mutta hammastahna on tooosi hyvää ja sitä yritetään syödä niin paljon kun ehtii. Meilläkin on vähän jääneet nuo pesut, mutta pitäis nyt taas yrittää edes muutaman kerran viikossa pestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Jaden harjasta kyllä huomaa, että tahna on hyvää, sillä se on pureskellu harjaa niin että karvat sojottaa joka suuntaan. :D Pitäisikin piakkoin taas vaihtaa harjat uusiin..

      Poista
  4. Söpö Viktor! Meillä aikuiset tulevat itse hampipesulle, Eemeli oikein kurisemalla ja maukumalla vaatii että hampaat pestäisiin. :D Tomu ei tykkää hampaidenpesusta yhtään joten sen hampaat pesen tuolla tavalla sylissä pitäen, Kiira ja Eemeli taas istuvat itse vessanpöntöllä pestessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaden ja Hugon hampaat pesen aina pöydällä niin, että pidän niitä vähän niinkuin kainalossa "kiinni". Viktor ei siinä pysyisi kyllä yhtään, kun se on niin hulluna tahnaan ja muutenkaan ei tykkää jos sitä pidellään vastoin sen tahtoa. :D

      Poista