maanantai 28. syyskuuta 2015

Jade-pallo

IMG_2272
Jade-pallo? Toivottavasti pallo-sana ei viittaa mun ulkomuotoon.. -.-

Muualla blogimaailmassa onkin jo näkynyt kissan karvasta tehtyjä leikkipalloja. (Ainakin Pikkupedot-blogissa, klik!) Mä olen ennenkin tehnyt palloja Jadesta harjatuista karvoista, mutten ole antanut palloa kissoille leikkiin, ehkä lähinnä siksi että Jade ja Hugo ei innostu palloleikeistä juurikaan. Viktor sen sijaan rrrakastaa kaikkia palloja, joten eikun vaan Jadea furminoimaan ja palloa pyörittelemään!

IMG_2111

Söpö, pieni harmaa palleroinen, joka on pienen pojan mielestä ihan vastustamaton, katsokaa vaikka:

IMG_2112
IMG_2116
IMG_2217


Viktor haluaa koko ajan kanniskella palloa suussaan. Viktor kanniskelee kyllä muitakin palloja (esimerkiksi myös sitä piikikästä sinistä joka vilkkuu), mutta tämä Jade-pallo on kyllä kaikista kivoin kannettava selvästikin. Pallo on juuri oikean kokoinen suussa kannettavaksi ja siitä saa hyvän otteen hampailla. Viktor myös murisee usein pallon kanssa, varsinkin jos yritän ottaa sen siltä tai jos Hugo on lähettyvillä.

IMG_2225
IMG_2223
IMG_2219
IMG_2220

Eikös tää jo lasketa Viktorin ja Jaden yhteiseksi leikkihetkeksi? :D
Tykätäänkö teillä leikkiä karvapallolla?

32 kommenttia:

  1. Hitsi, miten veikeä pallonkantaja <3 Ote pallosta on selvästi hellä: Aarretta tässä viedään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallo on nimenomaan aarre Viktorin mielestä!

      Poista
  2. Ekas Viktor-kuvassa selkeä viesti: Mun, älä ota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katse on ainakin intensiivinen, ettei pallo vahingossakaan häviä nenun alta! :D

      Poista
  3. Onpa sinulla kiva pallo Viktor!! Ja siinä on varmaan aidot kissantuoksut eikä mitään kaupan/tehtaan tekohajuja. - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja aika jännää että se tuoksuu Jade-tädille.. Mitenhän se on mahdollista, en ymmärrä.. -Viktor

      Poista
  4. Me ollaan kans otettu kaikkia kissoja harjatessa karvat talteen (: Ajattelin, että jos karvaa on enemmän voi sen laittaa vaikka vanhoista farkuista tehtyyn ''taskuun'' :DD (kuin omatekoinen kickaroo) En tosin tiedä onko idea vain mun ja miehen mielestä hyvä vai tykkääkö kissat myös :D ! Saas nähdä (=

    VastaaPoista
  5. Joskus on tullut tehtyä ja kyllähän nuo leikkivät, tai lähinnä nuorempi leikki ja vanhempi vaan yrittää repiä kappaleiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vanhemmat ei innostu palloista.. Tai no Hugo ehkä saattaisi vähän kiinnostua kun se tuoksuu Jadelle, mutta Viktor omi pallon totaalisesti itselleen joten Hugo ei saanut mahdollisuutta. :D

      Poista
  6. On kyllä söpöin näkemäni kissan "karvapallo" :D

    VastaaPoista
  7. Hih, pallossa on tuttu tuoksu!
    Aijai näitä kuvii, kyllä ne on vaan niin hienoi :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin Viktor saa tuoksutella Jaden tuoksia rauhassa. :D Jade kun yleensä luikkii karkuun jos poika nuuhkuttaa perässä..

      Poista
  8. Apua en kestä miten ihania kuvia oot saanu kun Viktorilla pallo suussa! Aivan siis mahtavia!!! :D Ei oo karvapalloja meillä, mutta äkkiäkös tuon tekis. :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, teillä varmasti tulis komeet karvapallot pojista! Tai mitä jos sekottaisit molempien karvoja, niin tulis marmoroidun näkönen pallo? :D

      Poista
    2. Mä tein itseasiassa aamulla just Felixin karvoista pallon ja se ihan mielissään kanteli sitä sekä heitteli. Instassa pieni pätkä. :D Simbaa en vielä harjannu kun se niin söpösti nukku Tuomon tuolilla. :D

      Poista
  9. Ehdottomasti, yhteinen leikkihetki toi on :D

    Pikkumies on kyllä niin tarmokkaana toi pallo suussa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että muutkin on sitä mieltä että tämä leikkihetki lasketaan! :D

      Poista
  10. Voi mikä hurja pallonmetsästäjä! Mä en ole viitsinyt antaa kissapalloja leikkiin, koska ainakin nuorempana Tomu söi karvaa ja olisi pallostakin nyhtänyt sitä irti. :D Täytyisi nyt kyllä kokeilla uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jade on myös sellanen että se syö karvoja. Pojatkin syövät jos löytävät lattialta, mutta ei Viktor kyllä pallosta yrittänyt nyhtää karvoja. En siltikään sitä jättänyt lattioille lojumaan, vaan laatikossa tuota meillä säilytetään. :)

      Poista
  11. Äärettömän söpö pallonkantaja!
    Meillä Olga rakastaa karvapalloja ja joskus sen kanssa mennään aikamoista vauhtia ympäri kämppää kuin Zlatan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos teillä on Zlatan niin meillä on sitten varmaan Ronaldo! :D

      Poista
  12. Tällä hetkellä Penaa ei vois leikit vähempää kiinnostaa, mutta silloin kun vielä kiinnosti tykkäs hän kyllä leikkiä jos jonkinlaisilla palloilla eikä vähiten omasta karvastaan pyöritetyllä. :)
    Ihana Viktor, niin söpö ja pikkuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penalla on muut asiat meilessä, haha. :D Hugolla kans tällä hetkellä.. Viktor ei vielä ymmärrä niistä jutusita yhtään mitään onneksi!

      Poista
  13. Tuo pallo on oikeasti aika tyylikäs! Ei arvaisi kissankarvaksi, vaan näyttää ihan huovutetulta. Viktor on niin söpö, kun jaksaa leikkiä ja kanniskella palloa ympäriinsä. Jonkun zooplussan aktivointilelun mukana tuli joskus sellaisia tosi kevyitä palloja, joita meidän somput välillä vierittelee ympäriinsä, mutta pehmeät ja vähemmän pyörivät pallot eivät ole olleet kovin kovia hittejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä se näyttää ihan huovutetulta! Meidän Viktor on kunnon pallohullu, tai oikeastaan se juoksee ihan minkä tahansa liikkuvan jutun perässä kuin pää viidentenä jalkana.. :D

      Poista
  14. Oi että miten mahtava saalis! Ihan jättipallo verrattuna meidän palloon!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jadesta lähtee paljon karvaa niin sai muhkean pallon aikaiseksi!

      Poista