maanantai 14. syyskuuta 2015

Kuvanmuokkausta videolla

Olen aiemminkin näyttänyt blogissa kuvanmuokkausta videolla, mutta ajattelin näyttää uudestaan, kun aikaisempi postaus ei ole enää ihan ajan tasalla. Tällä kertaa saatte videokuvan lisäksi myös suullisen selityksen tapahtumista. Piti vaan puhua aika hiljaa, kun muuten tietokoneen mikki alkoi kaikumaan. Jouduinkin tekemään videon useita kertoja uusiksi kun kovaääniset ässät jäivät herkästi  suhisemaan kaikuun niin kovaa, että korvissa soi ja kuulosti kuin koneen sisältä pyrähtäisi sirkkaparvi ulos minä hetkenä hyvänsä. Lopulta kuitenkin onnistuin nauhoittamaan kelvollisen klipin. Tämän takia muokkauskin sujui erikoisen nopeasti, kun olin säätänyt samoja säätöjä monta kertaa.

Muista laittaa HD-laadulle!

Mietin vielä että olisinko alkanut tuota tuolin jalkaa muokkailemaan pois, mutta loppujen lopuksi se ei ole ihan niin häiritsevä joten päätin jättää sen kuvaan.

Kuvaan siis kaikki kuvat RAW-muodossa, koska niiden jälkikäsittelymahdollisuudet ovat paremmat. Täältä löytyy hyvä artikkeli siitä, miksi kannattaa kuvata raakana. Mun mielestä kuvien jälkikäsittely on ihanan terapeuttista hommaa. Nautin siitä ainakin yhtä paljon kuin itse valokuvaamisesta, ellen jopa enemmänkin.

Tuliko kuvasta parempi muokkauksen jälkeen?

12 kommenttia:

  1. Millä sovelluksella muokkaat kuvat ?

    VastaaPoista
  2. Mäkin aloin tossa vähän aika sit kuvaamaan raw-kuvia eli muokkaus näyttää aika samalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä kannattaa! :) En varmaan ikinä tule enää palaamaan jpg-kuviin..

      Poista
  3. Onhan se parempi! :)

    Itse tosin jälkikäsittelen kuvia nykyisellään ihan älyttömän vähän, vähän muutan sävyjä jos sitäkään (ja meillä lähes aina kaikki raakakuvat ovat sävyltään liian vihreitä). Sen lisäksi vihaan tuota kuvankäsittelyohjelmaa jota nykyisellään käytän - kameran mukana tullutta DPP:tä, ja sehän ei kummoinen ole edes käytettävyydeltään. Parempi ohjelma olisi hakusessa, mutta en ole myöskään valmis siitä maksamaan maltaita. Ehkä pitäisi testata Gimpin soveltuvuutta kuvien jälkikäsittelyyn... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun raakakuvat on aina liian violetteja. Gimp voisi olla kokeilemisen arvoinen, eikä Lightroomkaan taida vielä maltaita maksaa! :)

      Poista
    2. Gimp on hyvä, mutta ei osaa käsitellä RAW-kuvia. Jos jpeginä kuvaa niin sitte Gimp on ihan ehdoton ja vielä kun lisää siihen G'MIC pluginin niin saa tehtyä entistä enemmän ja laajempia säätöjä.

      Poista
    3. Aa, Gimp ei siis tue raakakuvia. En ole ihan täysin perillä kyseisestä ohjelmasta, mutta hyvä että joku osasi tarkentaa. :)

      Poista
  4. Säädätpä moninaisesti, kiva nähdä miten muokkailet! :) Ja samaa mieltä, kuvien jälkikäsittely on tosi terapeuttista (paitsi silloin jos on kuvasarja ja koittaa joka kuvaan saada tismalleen samanlaiset säädöt, ugh). :D Mie yleensä muokkaan kuvista vain valkotasapainon (automaatilla, paitsi jos kuva huononee niin jätän sen pois), kontrastia ja kirkkautta, tosi harvoin värikylläisyyttä. Se on tosi ihanaa nähdä miten kuvat saa enemmän eloa jälkikäsittelyn kautta. Mie olen ollut nyt kuukauden sisään kaksissa häissä kuvaajana ja käsiteltäviä kuvia kerääntyy yhteensä 800-900 (yli 1000, jos lasketaan polttarikuvatkin) ja isosta urakasta huolimatta oon ihan kikseissä muokkailemassa. :D Aika hidasta hommaa se vaan on kun pitää pitää pausseja ettei silmiä ala särkemään. Vielä olisi n.400 kuvaa käsiteltävänä. :D

    Joskus kokeilin kuvata RAWina, mutta ne vie niin älyttömästi tilaa muistikortilta, ettei minun pieni kortti sitä kestä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon vihdoin selättänyt tuon "monta kuvaa samasta tilanteesta ja pitäisi saada muokattua samanlaiseksi"-ongelman. Säätää ensin yhden kuvan ja tallentaa sen kaikki säädöt esimäärityksenä, ja sitten käyttää sitä muissa kuvissa ja tarvittaessa hienosäätää. Yleensä ei ole tarvinnut kovinkaan hienosäätää. Tai sitten avaa kaikki kuvat samaan aikaan niin että säädöt tulevan kaikkiin kuviin samaan aikaan, mutta se on aika raskas vaihtoehto koneen suorituskyvylle..

      Mä olin pari vuotta sitten kuvaamassa serkun häitä, ja mulla kertyi sieltä olikos se 1200 kuvaa.. About 50 niistä sitten lopulta muokkasin, muistaakseni. Hääkuvaus on rankkaa kun pitää saada kaikki tärkeät hetken ikuistettua, joten tuo oli mun eka ja vika hääkuvauskeikka!

      Mulla on kaksi muistikorttia, isompi on 16Gt:n muistikortti ja siihen mahtuu vähän yli 500 raakakuvaa, mutta pienempi 2Gt:n kortti tosiaan täyttyy aika äkkiä raakakuvista!

      Poista
  5. Tutulta näyttää! Mä usein saatan vielä raw-säätöjen lisäksi hienosäätää selective color -toiminnolla värejä, kun monesti hyvän näköisellä valkotasapainolla Kiiran ja Eemelin turkit ovat liian keltaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en yleensä tee raw-säätöjen jälkeen väreille enää mitään, sillä jos alan miettimään niitä liikaa niin sitten tuntuu että vielä vähemmän osaan päättää milloin valkotasapaino ja sävyt on kohdillaan! :D Poikkeuksia kuitenkin välillä on.

      Poista