torstai 7. tammikuuta 2016

Vuosikatsaus 2015

Vuosi vaihtui taas, tervetuloa 2016 ja uudet kujeet! Palataanpa kuitenkin hieman vuoteen 2015 lyhyen vuosikatsauksen muodossa. Postauksen kuvituksena on blogissa ennen julkaisemattomia kuvia Viktorista, kun niitä on vähän päässyt kertymään.

IMG_2088

Merkittävin juttu vuonna 2015 oli tietysti Viktor. Koko alkuvuosi odoteltiin poikaa saapuvaksi isänsä kaveriksi ja Jaden kauhuksi, ja vihdoin huhtikuun alussa pentu kotiutui. Loppuvuoden yhtenä tärkeänä teemana olikin pennun kasvu ja kissojen välisten suhteiden kehittyminen. Viktorin ja Jaden kemiat eivät oikein kohdanneet, ja sen vuoksi jouduttiin tekemään järjestelyjä niin, että kaksikko on erotettuina öisin ja työpäivän ajan. Järjestely on ollut kaikin puolin toimiva, kaikki osapuolet ovat pysyneet tyytyväisinä sen avulla. Isä ja poika ovat kuin paita ja peppu, vaikka välillä pitääkin ottaa vähän toisesta mittaa painimatsin muodossa!

IMG_2068

Viktorin ensimmäinen vuosi sujui mukavasti kotona riehuen (ja muiden perheenjäsenien hermoja kiristellen) ja näyttelyitä kiertäen. Kaksi BIS-titteliäkin poika sai nuorten luokassa, mikä oli aivan huikeaa! Lisäksi Viktor kävi kilpailemassa Ruotsissa asti World Showssa.

Negatiivisiakin asioita sattui eteen vuonna 2015, lähinnä Jadelle. Munuaisarvojen nousua kontrolloitiin useampaan otteeseen, mutta onneksi arvot olivat aina paranemaan päin. Mistä lie nousseet alkujaan. Toinen isompi vaiva oli akillesjänteen revähdys, joka oli aika hankalasti parantuva vaiva, mutta lopulta päästiin siitäkin eroon. Kolmantena ja tuoreimpana sairasteltiin toksoplasmoosia, josta kerroinkin teille edellisessä postauksessa. 

Hugon vuoteen 2015 kuului keskeisesti kaksi juttua: nirsoilu ja merkkailu. Molemmat näistä alkoivat Viktorin tultua meille. Toivon mukaan molemmat myös loppuvat erään pikku operaation jälkeen, joka koittaa herralla hyvin pian! (Montakohan kertaa olen sanonut jo blogissa tämän? :D)

IMG_3271

Somessa seuraajamäärät on myös kasvaneet. Blogin seuraajamäärä on junnannut jo jonkin aikaa samoissa lukemissa, mutta Facebookissa ja Instagramissa seuraajien määrä kasvaa tasaiseen tahtiin. Facebookissa seuraajia on tällä hetkellä 300 ja risat, ja luku kasvaa viikkotasolla about parilla uudella seuraajalla. Instagramin seuraajaluku lähti nousuun, kun Cats of Instagram postasi meidän poikien painikuvan. Nyt Instagram-seuraajia on jo noin neljä ja puoli tuhatta!

 photo separator_zps3c2a8047.png

Mitähän vuosi 2016 tuo tullessaan? Ainakin Hugon kastroiminen tulee olemaan iso juttu, ja onkin mielenkiintoista nähdä millaisia muutoksia se tuo meidän laumadynamiikkaan ja Hugon ruokahaluun. Viktorin tulevista tyttöystävistä ei ole vielä tietoa, mutta ehkäpä suunnitelmat selkeytyvät tänä vuonna!

IMG_3155

Toinen juttu jonka tulette varmasti näkemään blogissa on se, että aion ottaa bloggaamisen hieman rennommin tänä vuonna. Aloitin suunnitelmallisen postaustahdin vuoden 2014 joulukuussa, jolloin päätin että yritän postata joka viikko maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, ja viikonloppuisin tulee suunnittelemattomia postauksia jos keksin jotain. Aika hyvin pysyinkin aikataulussa, viime vuonna tein kokonaisuudessaan 178 postausta, ja jos se jaetaan 52 viikolla saadaan 3,4 postausta per viikko. Tuntuu että olen ottanut bloggaamisen jo liian vakavasti ja suoritusmielessä. Tänä vuonna postaustahdissa ei ole mitään tiettyä tahtia enkä ota postauksesta paineita, mutta kyllä mä vähintään kerran viikossa saan varmasti postauksen aikaan. Lisäksi aion yrittää keksiä itselleni jonkin uuden harrastuksen joka ei sisällä tietokoneen edessä tönötystä, vaihtoehtoja löytyy villasukkien neulomisesta aina salilla käyntiin asti!

IMG_3194

Vuoden 2015 ruokakulut käydään läpi omassa postauksessaan piakkoin.

IMG_3456
Tervetuloa vuosi 2016! T. Jo 1-vuotias Viktor-poika, jonka synttäreistä unohdettiin tyystin huudella  blogissa ja sosiaalisen median kanavissa!

14 kommenttia:

  1. Ei ihme, että seuraajamäärät kasvaa, kun on näin upeita kuvia ja kissoja. Voi tuota poikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viktor onnistuu hurmaamaan jokaisen, eikä Jadessa ja Hugossakaan kyllä mitään vikaa ole.. :)

      Poista
  2. Oikein hyvä tuo juttu, että oot vähentäny stressaamista postauksista! :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! En mä sinällään lukijoiden vuoksi stressannut postauksista, vaan siksi että olin itse päättänyt aikataulun niin tarkaksi.. Viikonloput meni aina siihen, kun kirjottelin seuraavan viikon postauksia valmiiksi!

      Poista
  3. Onnea Viktor tälleen vähän myöhässä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! On siinä mulla äiskä, kun ei oikeana synttäripäivänä ilmoita siitä missään.. -.- T. Viktor

      Poista
  4. Teillä on aina niin hienot kuvat, mutta onpa todella kauniit ja komeat mallitkin!
    Synttärionnittelut Viktorille ja muuten vaan terkut Jadelle ja Hugolle.

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia komistuksesta! :) Melkoinen määrä instagram-seuraajia, huhuh! :D Ja muuallakin oikein kivaa määrää! Onko Hugon toimenpideajankohdasta vielä tietoa? Tosi jännää kyllä sitten nähdä miten se vaikuttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun taas pienen "joululoman" jälkeen aktivioiduin Instagramissa niin heti alkoi taas luku kasvamaan tasaiseen tahtiin, parin viikon päästä varmaan ollaan jo 5000 seuraajan rajapyykki saavutettu!

      En ole vielä saanut aikaiseksi varata Hugon toimenpidettä, mutta teen sen varmaankin heti ensi viikon alussa, ja jospa parin viikon päähän saataisiin aika. :)

      Poista
  6. Onnea komea Viktor! Meilläkin juhlitaan jo ihan kohta Tompan synttäreitä, mihin se aika oikein menee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti se aika vaan rientää noiden pentujen kanssa! Oon kyllä ihan tyytyväinen että Viktor on jo kasvanut ja aavistuksen vähentänyt hössötystä ja riehumista. :D

      Poista