sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

TICA-näyttelyssä

Olemme käyneet Viktorin kanssa useissa FIFé-näyttelyissä, mutta nyt päästiin vihdoinkin kokeilemaan myös TICA-näyttelyitä. Näiden kahden eri kattojärjestön näyttelyt eroavat toisistaan useammallakin tavalla. Vähän jännitti ennen näyttelyä että mitähän touhusta tulee, mutta yllättävän helposti pysyin mukana näyttelyn kulussa ja kissa oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Viktoria vähän kyllä jännitti uudenlainen näyttelyjärjestely, kun piti odotella tuomarihäkissä ja olla tuomarin pöydällä ilman omistajaa. Toisessa ringissä Viktoria hermostutti erityisesti eräs iso ja jutteleva bengaliuros. Viktor ihan pörhisteli häntäänsä! Kiipi sen sijaan oli kovinkin innoissaan bengaliuroksesta.. :D

Untitled
Viktor

Näyttelyssä oli kaksi tuomaria, jotka vetivät molemmat omat rinkinsä, eli saatiin kaksi eri arvostelua samana päivänä. Viktorin pääsi SP-ringissä finaaliin asti ollen lopulta 3rd Best Cat, mutta AB-ringissä sen sijaan Viktor oli 2nd Best of Color ja 3rd Best of Breed ja jäi ilman finaalipaikkaa.

Mielenkiintoista tässä oli se, että meitä vastassa oli tuttuja naamoja, nimittäin Kermakupin Lilja, ihana sininen Dante ja punainen Kiipi Hugon ensimmäisestä pentueesta. SP-ringissä Viktor oli siis sinisten värin paras ja rodun paras päästen myös finaaliin, mutta AB-ringissä Viktor hävisi värissä Liljalle ja rodun parhaan valinnassa Lilja oli ykkönen, Kiipi kakkonen ja kolmantena vasta Viktor. FIFéssähän Viktor ei ikinä pääse kisaamaan Kiipiä vastaan, koska naaraat ja urokset ovat siellä erikseen, kun taas TICAssa uroksia ja naaraita ei erotella. TICAssa kissat jaotellaan pentuihin (kitten), leikkaamattomiin kissoihin (cat) ja leikattuihin kissoihin (alter) + kotikissat ja uudet alustavasti hyväksytyt rodut.

Untitled
Dante

Yleensähän FIFéssä sinisten värin paras järjestys on ollut Viktoria suosiva, mutta tosiaan AB-ringissä järjestys heitti kuperkeikkaa. AB-kehän tuomari Sue Hart-Jones (UK) on kasvattanut somaleita. Mietimme arvostelun jälkeen, että tällä oli varmaan vaikutusta arvosteluun, ja niin tuomarikin sanoi kun kävimme jututtamassa häntä näyttelyn loputtua. Hän sanoi että Viktor on hänen makuunsa liian jenkkityylinen ja extreme, hän kuulemma pitää enemmän pyöreämmistä piirteistä.

Untitled
Coco

Ihan kivaa vaihteluahan tuo näyttely oli, mutta saa nähdä tullaanko käymään TICA-näyttelyissä uudelleen. En ehkä niihin isoimpiin näyttelyihin vielä uskalla mennä ainakaan.. Vähän tuli mietittyä myös sitä, että näyttelyssä ei ollut eläinlääkärin tarkistusta ja noita tolppiahan ei myöskään voi desinfioida kissojen välissä.. Lisäksi tuomarin käytti samoja leluja ja pöydälläkin oli koko ajan jotain pehmojuttuja. En sitten tiedä onko tämä aivan sattumaa, mutta tänään sunnuntaina molemmat pojat ovat olleet huonovointisia, oksennelleet eikä ruokakaan maistu ollenkaan. Toivottavasti ei olisi mikään pahempi pöpö, vain ohimenevä oksutauti! Onneksi Jade sentään on terve.

Untitled
Savannah
Untitled
Brittiläinen pitkäkarva
Untitled
Uros-kilppari

TICA-näyttelyissä näkee muuten vähän erikoisempien rotujen edustajia, tällä kertaa mukana oli mm. brittiläinen pitkäkarva, thai, donskoy, munchkin ja savannah. Kotikissojenkin joukosta löytyi eräs harvinaisuus, nimittäin uros-kilppari! Lisää kuvia löydät kuvagalleristani, klik!

12 kommenttia:

  1. Mä en tajunnutkaan että toi yksi kiljuja oli Savannah! Hienoja kuvia, mulla oli vain kännykän kamera käytössä niin ei sillä oikein mitään saanut. Stinde (aby ns) oli sp ringissä 2.pentu ja ab ringissä 4.pentu, mä luulen että Kotka kutsuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa se hopeapentu oli sun! :) Sain siitä ihan kivoja kuvia, vaikka itse sanonkin. :D Nätisti hän myös käyttäytyi tuomarin pöydällä, oliko eka näyttely? Käyttekö vaan TICA-näyttelyissä, vai voiko teitä mahdollisesti nähdä myös FIFé-näyttelyissä?

      Poista
    2. Me oltii viikko sitte jkylässä hakee ex1 sw näyttelyä varten johon sit unohdin ilmottautua :D siellä ei kyllä mainittavaa menestystä tapahtunut niin ehkä tica maailma arvostaa melko puhdasta hopeeta enemmän ;) mut fife kissa se on ja käytii ticassa vaan testaamassa :)

      Poista
    3. Voi ei! Mäkin ilmottauduin tokavikana päivänä SW-näyttelyyn.. :D No mut kuiteski saitte EX1, ja hopeissa ei useesti oo kilpailuakaan joten kyllähän niitä titteleitä sais varmasti kerättyä! :)

      Poista
  2. Kiitos Sonja jälleen ihanan valloittavista kuvista! Hieno kuva Cocosta!

    TICA-näyttelyt poikkeavat aika paljonkin FIFe-näyttelyistä. Olen käynyt aktiivisesti molemmissa ja koen, että molemmissa on puolensa. Toki tuo minuakin on aikoinaan ihmetyttänyt, ettei ole eläinlääkärin tarkastusta ja raapimapuut ei tosiaan saa desinfioitua kissojen välissä. Toistaiseksi emme ole yhdenkään näyttelyn jälkeen saaneet tautia *koputtaa puuta*, joten huoli on minulta hieman hälventynyt.

    Mekin jatkamme TICAilua ensisijassa Ruusun kanssa. Olemme näillä näkymin osallistumassa 14.-15.5. Kotkan näyttelyyn, joka tulee myös olemaan Ruusun ensimmäinen näyttely loukkaantumisen jälkeen.

    Haluan vielä sanoa, että oli tosi kiva nähdä niin monta abya TICA-näyttelyssä! Sinisissä saatiin ihan kunnon värin paras lauantaina, kun sinisiä abyja oli peräti kolme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljasta ei tällä kertaa harmillisesti tullut onnistuneita kuvia, eikä näköjään tullut painettua kameran liipaisimestakaan Liljan kohdalla kuin pari kertaa, pöh.. Mutta Cocosta tuli sitten enempi kuvia! :)

      Poista
  3. Onnittelyni ensimmäisestä jenkkityylisestä näyttelystänne! :) Jos Viktor on jenkkityppiä, niin kandee ehkä kokeilla myös CFA-näyttelyä. Sitä ennen, törmätään, jos kyetään 700 kissan seasta SW:ssä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän Viktor on pärjännyt FIFéssäkin todella hyvin, joten en sitten tiedä. On se kuitenkin tasapainoinen ja sopusuhtainen, ja noissa CFA-näyttelyissä taitaa käydä paljon jotain venäläisiä extremeabyja, joten en sitten tiiä miten pärjättäis niitä vastaan..

      Poista
  4. Munchkin ei muuten tainnut lopulta olla paikalla? Ainakin muistelen näin kuulleeni.

    Minuakin on alunperin mietityttänyt kun TICA-näyttelyissä (kuten ei myöskään muuten CFA) ei yleensä ole eläinlääkärintarkastusta + ne tolpat. Toistaiseksi meillä on kuitenkin aina säästytty sairastumisilta (*kop kop*), vaikka TICA-viikonloppujakin on meille kertynyt jo peräti kuusi (+ yksi CFA-näyttelypäivä). Eipä tosin olla Fife-puoleltakaan ainuttakaan pöpöä kotiin tuotu, vaikka olen ilman mitään käsien desinfointia jne ihmisten silittääkin antanut usein. Näissä amerikkalaisissakin näyttelyissä kyllä kissa poistetaan näyttelypaikalta jos sillä havaitaan olevan oireita tms - eipä tosin se Fifé-puolenkaan eläinlääkärintarkastus aina mikään tarki mahdollinen ole, lähinnä nopea yleiskunnon katsaus.

    Me ollaan aina tykätty paljon TICA-näyttelyistä, Ellakin on aina muutamassa finaalissa kerrasta toiseen pyörähtänyt - se tosin edustaakin sellaista "tasapainoisen liioittelematonta" venäjänsinistyyppiä, josta on tuomareiden helppo tykätä edes vähän kattojärjestöstä riippumatta (vaikka etenkin kattojärjestöjen välillä russin standardit saattavat erota kuin yö ja päivä - saati sitten ne tuomarien tulkinnat), joten pärjääminen on Ellalla aina ollut sellaista "tasaisen hyvää".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli lauantaina pitkäkarvainen munchkin, mulla on siitä videokuvaakin (kun en ehtinyt hakemaan kameraa niin piti käyttää puhelinta).

      Joo siis eihän se eläinlääkärintarkastus tällaista mahdollisuutta poista FIFé-näyttelyssäkään, mutta kyllä se pöytähygienia on ihan eri tasolla siellä kuin TICAssa. Ja noissa tuomarinhäkeissäkin on se, että niissä taidetaan dessata vaan se pohja, eihän sitä ritilää saa kunnolla sisäpuolelta puhdistettua, ja jotkut kissat kuitenkin roikkuu siitä etuseinässä.. Ei siihen taida tarvita kuin kissan erilainen bakteerikanta normaalifloorassa (ei siis välttämättä sairasta kissaa), joka voi laittaa toisen kissan mahan sekasin!

      Poista
  5. Aika outoa, että hygieniapuolta laiminlyödään tuolla tavoin ja tosi kurja tuuri, jos sieltä tarttui pöpö matkaan! Toivottavasti masut rauhoittuivat pian. :) Tica taitaa tuoda aikalailla jännitystä matkaan myös menestyksen kannalta kun meno on sen verran eriä fifeen nähden. :D

    Uroskilppari on niiiiiiin upea!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masut on jo suurin piirtein rauhoittuneet, oksentelua ei ole mutta vatsa on kyllä vielä vähän löysällä molemmilla. :)

      Poista