torstai 21. huhtikuuta 2016

Eläinystäväni 2016

Pikainen postaus messuilta vielä, tällä kertaa messujen puolelta. Kuvia ei tullut otettua paljoa, mutta ostoksia sen sijaan lähti mukaan reippaasti!

IMG_6182
Messutuliaiset

Ruusukkeet on tietysti Viktorin voittamat, eli vaaleanpunainen on värin parhaasta ja sininen sertistä. Itselle ostin kivan vihreän sheikkerin, ja loput onkin sitten kissoille.

Untitled

Vihreä "pesä" on ostettu Kivikissiltä. Se kustansi 30e (alkup. 60e). Sen saa kivasti boksiin, ja muutenkin se on mun mielestä nätti. Arvata kuitenkin saattaa, että pesä ei taaskaan pysy kovinkaan nättinä pitkään, ja itse asiassa siinä näkyykin jo vähän ränsistymistä. Suosituksi se on kuitenkin jo osoittautunut, mikä on tietysti hyvä juttu! Peitto oli halpa (5e), ja sitä voi käyttää monipuolisesti.

Untitled
Untitled

Lelutkin osoittautuivat erittäin mieleisiksi. Kaikki kolme tykkäävät keppileluista. Huiska on säilyttänyt höyhenensä vielä tähän asti, mutta perhonen on ottanut jo kunnolla osumaa. Pieni oravalelu on Jadella makkarissa, ja se innosti leikkimään eilen illallakin nukkumaan mennessä. Kaikin puolin siis hyviä ostoksia! :)

Lopuksi vielä pari kivaa peruskuvaa messuilta.

IMG_6145
IMG_6119

Näyttelykuvia voi katsella kuvagalleriassani. Siellä ei ole vielä kaikki kuvat, paneelista on tulossa vielä joitain kuvia.

Ostitteko jotain mielenkiintoista messuilta?

8 kommenttia:

  1. Onpa ihanan pehmeän näköinen tuo 'pesä'!

    VastaaPoista
  2. Näin tuollaisen pesän/makuualustan livenä tällä viikolla, ja se on kyllä makean näköinen! Mutta sama tuli mieleen että puhtaana pito voi olla aika toivotonta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin ihana, tekisi mieli itsekin käpertyä pienelle kerälle ja ottaa sen päällä torkut. :D

      Poista
  3. Tuo pesä on upea ostaisin itsellenikin sinisenä! :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä löytyi sinisenäkin, kuten myös viininpunaisena ja ruskeana. :)

      Poista
  4. Aivan ihana pesä! ♥ Ja perhonen näyttää tosi kivalta myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä tehtyä kaikin puolin hyviä ostoksia tänä vuonna! :)

      Poista