perjantai 27. toukokuuta 2016

Hattivattimatto

Olen tuskaillut hiekkalaatikosta kulkeutuvan hiekan kanssa pitkään, ja varmasti suurin osa kissanomistajista osaa samaistua tähän. Meillä on vessassa poikien hiekkis ja vaatehuoneen perällä on Jaden hiekkis. Vessassa on inhottavaa, kun pitää harjailla hiekkoja ennen suihkua niin, ettei ne vain kastuisi, jolloin siivoaminen on työläämpää, ja vaatehuoneessa ei muuten vain ole kiva kävellä hiekkaisella lattialla. Mikä siis neuvoksi?

Viktorin kasvattajan kanssa tuli vastikään jostain syystä puhe hiekkiksistä ja hän sitten puhui hattivattimatoista, joiden pitäisi olla erinomaisia ehkäisemään hiekan leviämistä. Olin kyllä kuullut tämän aiemminkin, mutta ihmettelin vaan, että mikä ihmeen hattivattimatto.. Jokin aika sitten kuulin, että kyseessä on Ikean Toftbo-matto. Meillä sattui olemaan sellainen jo ennestään kylppärin mattona, joten laitoinkin sen siis vessan hiekkiksen eteen testiksi.

IMG_6742
IMG_6746

Vaikuttaisi siltä, että hattivattimatto todella toimii! Hiekka kerääntyy tehokkaasti maton "hattivattien" väleihin. Välillä pojat on tosin innostuneet kaivelemaan mattoa, jonka seurauksena hiekkaa päätyy maton ulkopuolellekin, mutta silti maton hiekanlevityksen estokyky on huomattava! Tätä ennen hiekkaa löytyi monen metrin päästä, mutta nyt sitä on vain vähän vessan oven edessä.

Aiemmin olen yrittänyt estää hiekan kulkeutumista kääntämällä (katolliset) hiekkalaatikot niin, että oviaukko on seinää vasten. Lisäksi olen kokeillut useita edusmattoja, jotka eivät kuitenkaan ole auttaneet hiekan leviämisessä. Yksi vaihtoehto olisi myös kissanhiekkakaappi, mutta meillä ei ole sellaiselle tilaa, ja muutenkin pitäisi sitten nikkaroida kaksi sellaista, koska en halua eriparihiekkiksiä.

UntitledUntitled
Viktor toivottaa kaikille kivaa viikonloppua! :)

Millaisilla viritelmillä te yritätte estää kissanhiekan kulkeutumista?

39 kommenttia:

  1. Meillä on toi sama Ikean matto mutta Jehu ja Stinde loikkaa sen yli.. En tiedä miksi, luulisi että se matto on tosi mukava kävellä! Aikaisemmin meillä oli hiekkiksen edessä, tai itseasiassa koko kodinhoitohuoneen pitkänä käytävämattona tavallinen karvalankamatto ja siihen jäi kyllä ihan kaikki. Se oli myös kissojen mieleen, eli ne välillä nukkuivat sillä matolla, lattialämmityksen houkuttelemana. Kun oli siivouksen aika, rullasin maton ja kopistelin lattiaa vasten niin hiekka karisi lattialle, josta se oli helppo imuroida. Lopulta siihen matolle oli kuitenkin oksennettu niin monta kertaa että se lähti paremmille mattomaille ja ollaan hiekkaongelman äärellä jälleen.. Taidan itseasiassa kokeilla itsekin sitä seinään kääntämistä, ei ole tullut edes mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kissat rakastaa tota mattoa. Hugo jopa makoilee usein sen päällä edelleen, vaikka se on hiekkiksen edessä, luulisi olevan epämukavaa kun hiekkishajut kantautuu nenuun.. :D

      Poista
  2. Meillä on pieni räsymatto, mikä on kerää suurimman osan hiekoista
    , mutta tuo hattivattimatto olisi varmasti tehokkaampi. Täytyy pistää mieleen, jos seuraavalla Ikea reissulla sellainen tarttuisi mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin pitäs miettiä, et mitä muuta Ikeasta vois tarvita, kun en viittis ihan yhden maton takia sinne lähtee. :D

      Poista
  3. Noi on monitoimimattoja! Meillä on ikkunan alla Ikean pieni tv-taso ja sen päällä tuo matto. Eli siis koiran tiirailupaikka, siitä näkee hyvin ulos eikä tuo matto luista kun on liukuestepohja. :) Eäinlääkärissä olen myös noita nähnyt käytössä. Ihan loistavia tuon liukumattomuuden vuoksi! Meillä on Inun hiekkis omassa säilytyspenkissään, se on myös Ikean tuote, siihen on vaan reikä sahattu kylkeen. Sieltä ei hiekka normaalisti juurikaan kulkeudu. Mutta ongelmana on kun Inu käy suihkussa niin usein ja menee sitten välillä märkänä hiekkikseen... Märkään turkkiin hiekka kyllä tarttuu ja sitten sitä savea on joka paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että märkä kissa ja hiekkis ei ole kovin hyvä yhdistelmä! Meidän Jade pestään tosi harvoin, ja silloinkaan se ei ole tainnut kertaakaan käydä hiekkiksessä märkänä.

      Poista
  4. Meillä on kaksi tollasta mattoa, yksi pieni hiekkisten edessä ja vielä toinen isompi kylppärin oven edessä. Ei ole kyllä hirveästi hiekkaa kulkeutunut muualle kämppään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs uskonut että tää matto ois näinkin suosittu! :o

      Poista
  5. Meillä on kanssa hattivatit joka vessan edessä, mutta siitä huolimatta puupurua on ihan koko asunnon laajuudelle levinneenä. Vaan ehkä noi toimiikin paremmin just jonku mikrohiekan, kuin puupurun, kanssa. Meilläkin pojat, erityisesti Pena, rakastaa makoilla hattivatin päällä. Kai se on pehmeä, mutta ei liian pehmeä alusta kissalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan kans, että mikrohiekan kans parempi!

      Poista
  6. Meillä on toisen vessakopan edessä sellainen muovinen uritettu alusta, johon kertyy jonkin verran pellettipurua, ja sitten toki toi hattivattimatto, joka on tosiaan hyvä apu siinä hommassa myös. :) Eihän se kaikkea purua kerää varsinkaan siinä vaiheessa, kun pelletit ovat vaihtoa vailla ja purua leviää herkemmin, mut apu se on pienikin apu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli ennen sellainen kova muovinen uritettu matto, se oli ihan hyvä varsinkin silloin jos joku (=Jade) sattui vahingossa pissimään hiekkiksen suuaukosta ulos. :D Hiekkoja se ei tosin pitänyt mun mielestä yhtään hyvin.

      Poista
  7. Me käytetään puupellettiä, joten ongelmana ei ole koskaan ollut hiekan leviäminen vaan se että kissat tykkäävät kaivaa niin että pelletit lentävät joka ilman suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas ei pelletit tule kyseeseen, kissat ei tykkää sen tassutuntumasta.

      Poista
  8. Ei hitto, munkin on pakko kokeilla vaihtaa kylppärin hattivattimatto kissanvessan eteen! Ei oo tullut mieleenkään, kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
  9. Meilläkin on hattivattimatot olleet käytössä monenmonta vuotta, ja todellakin toimivat minusta oikein hyvin. Ne myös kestävät käyttöä erinomaisesti (hoitokissojen hiekkisten edusmattoja kun pestään aika tiheään tahtiin madotusten yhteydessä) ja tuntuvat olevan kivoja makuualustoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon näköjään auttamatta myöhässä tän asian kanssa. :D

      Poista
  10. Meillä toimii ihan kohtuulisesti Öko plussan kanssa matonkuteista virkattu pitsimatto. Toi hattivattimatto löytyi myös vessasta, mutta se oli välillä mieluisampi käyttää kuin hiekkalaatikko niin on ainakin hetken aikaa kaapissa jäähyllä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, meillä ei sentään matto kiinnosta tuolla tavalla, mutta sen sijaan se kelpaa kyllä kylppäriin tehtyjen oksujen peitoksi!

      Poista
  11. mustin ja mirrin kumi matto ensin sen jälkee viellä ikea matto perään :D

    VastaaPoista
  12. Meillä on leikattu eteismattoa - sitä sellasta pistelevää, johon voi pyyhkiä jalkansa - laatikon ympärille muotoonsa. Samalla se pitää hyvin laatikon paikoillaan khh:n kaappien alla. Toimii jotenkuten, harjailen sitten niitä pellettejä siitä irti ja loput lattialta kun pakostakin niitä sinnekin kulkeutuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kissat ei varmaan suostuisi kävelemään sellaisella matolla.. :o

      Poista
  13. Meilläkin on ollut tämä matto ihan alusta asti kun Ruffe tuli! Ja olen sitä myös kehunut parille bloggarille :)

    VastaaPoista
  14. Meillä käytetään hiekkana ÖkoPlussaa joka hajoaa veteen, joten sen voi kätevästi vetää lastalla viemäriin suihkun jälkeen :) eikä tuota ole oikein muualle kulkeutunutkaan kuin vain vessan alueelle muutama rupunen, joskus ja jouluna saattaa muutama pallo löytyä vessan ulkopuolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi ois kyllä kätevää, mutta meillä ei puupohjainen hiekka ei ollut Jaden mieleen, joten pysytään mikrohiekassa!

      Poista
  15. Hauska nimi tuolle matolle, en ollut ennen kuullut! :D Pieniä hattivattejahan siinä tosiaan on. Meillä on tuollainen vessan edustan lisäksi toisessa kantokopassa ja siinä kyllä toimii kans ihan hyvin tuon liukuesteen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toihan olikin kans hyvä vinkki, että mattoa voi käyttää myös boksin alusena! Pitääpä siis seuraavan kerran kun käy Ikeassa niin ostaa useampi matto, että riittää vähän joka paikkaan niitä. :D

      Poista
  16. Komistus oranssisilmä! ♥ Meillä oli ensimmäisessä asunnossa hapsumatto vessassa ja koin sen puhtaanapidon työläänä, vaikkei siellä hiekkistä ollutkaan. Pölypallot tuntuivat liimaantuvan hapsujen väliin. Nykyisellään meillä on Jyskistä ostettu semmoinen pöntön muotoa mukaileva matto, joka imee tosi tehokkaasti hiekkaa, vaikkei se päällepäin näykään. Jos maton nostaa ylösalaisin, hiekkasade vain käy. :D Aika vähän kulkeutuukin vessan edustaa pidemmälle, mutta toisaalta toisessa huoneessa on hiekkis ilman lainkaan mattoa eikä siellä kulkeudu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hattivattimatto ei kerää irtokarvaa ollenkaan, ja hiekka irtoaa siitä helposti ravistellessa mattoa hiekkiksen päällä! :) Meillä on pojat kyllä semmosia hätähousuja, että hiekkikseltä lähtetään hippulat vinkuen, eli hiekkaa päätyy helposti hiekkiksen ulkopuolelle.

      Poista
  17. Tuossa kun olin lukenut tämän ja käväisin pari päivää takaperin ikeassa ja iellä oli näitä edulliesti ihanassa vihreässä värissä, piti ostaa meillekin hiekkiksille tämmöiset kokeiluun. Saa nähdä miten toimii. Aikaisemmin ollut kumista edusmattoa, mutta sen kanssa oli se ongelma että jos sen alle pääsi kosteutta, niin se kumi ei hengitä ollenkaan ja hyvä ettei ollut homeessa...

    Juuri lainkaan meillä ei muuten sitten olekaan estelty hiekan kulkeutumista, vaikka minulla onkin toinen hiekkis makuuhuoneessani ja vielä kulkureitin varrella, eli itä hiekkaa kulkeutuu kyllä sänkyynkin asti aika lailla... Katsotaan miten nämä matot nyt sitten toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti matto toimii teillä yhtä hyvin kuin meillä! :)

      Poista
  18. Joo, nää on jo hyviksi havaittu meilläkin! Ja mikä parasta: ne kestävät 60 asteen pesunkin (ravistelun jälkeen!). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi pesumahdollisuus onkin just hyvä näiden kanssa! Edellistä muovimattoa (semmosta missä on semmosta tippaleipämaista rakennetta :D) piti pestä suihkussa, ja sinne jäi aina hiekkaa vaikka kuinka yritti ravistella ennen pesua. Ja kuivuminenkin kesti ikuisuuden..

      Poista
  19. Toi matto on kyllä ihan paras hiekkisen edessä :D ja se kerää uskomattoman määrän hiekkaa sisäänsä näyttämättä edes kovin hiekkaiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks kukaan ei oo kertonu tästä matosta mulle aiemmin, kunpa olisin löytäny tän jo ajat sitten! :D

      Poista
    2. Edellinen kissani tykkäsi pissailla tuollasen maton päälle. Luuli ilmeisesti saaneensa uuden vessan. Muualle ei "hutipissoja" koskaan tullut.

      Poista