sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Huonekasveja kissatalouteen

Innostuin hankkimaan meidän huusholliin vähän vihreitä eliöitä. Ennestään oli tiedossa, että Jade kuuluu kasveja nakertaviin kissoihin, joten kasvien myrkyttömyys oli ensisijainen kriteeri huonekasville. Suomeksi tietoa kasvien myrkyllisyydestä kissoille löytyi heikosti, mutta sitten löysin ASPCA:n sivuilta laajan tietokannan asiasta. Aiheesta kiinnostuneet voivat käydä tutustumassa siihen täällä. Pojista kumpikaan ei muistaakseni ole ollut innostunut kasveista kun ollaan käyty Tervakoskella kotikotona, mutta  saattaahan se olla, että innostuvat siitä kotioloissa.

Halusin yhden lattialle sijoitettavan puumaisen kasvin ja joitain pienempiä kasveja eri tasoille. Tälläisia rehuja Plantagenista lähti mukaan:

IMG_6587IMG_6611
Vasemmalla varjoviikuna, joka on kissoille myrkyllinen (lähteen mukaan aiheuttaa iho- ja vatsaärsytystä). Se ei ole sellaisella paikalla, missä kissat siihen usein törmäisivät, joten katsotaan, miten käy.
Oikealla kastanjasutipuu.
IMG_6600
Saintpaulia makuuhuoneessa.
IMG_6588
Järjestelin samalla sängynpäätyä muutenkin nätimmäksi. Kehyksiin on tulossa jokin kissakuva piakkoin kuinhan saan aikaiseksi.
IMG_6616
Timanttiananas on osoittautunut kissojen suosikiksi. Sen hauskoja roikkuvia lehtiä piti jokaisen päästä heti maistamaan!

Vielä tekisi mieli hankkia ainakin kummituspuu makkariin, ja ehkä jokin pieni mehikasvi tai vastaava sohvapöydälle sekä parvekkeelle jonkinlainen amppeli. Orkideakin olisi hieno!

Huonekasvit tuovat mukavasti väriä kotiin ja luovat tunnelmaa. Toivottavasti saamme nauttia näistä kasveista pitkään! Mulla ei ole lähes ollenkaan kokemusta kasvien hoidosta, mutta onneksi lähipiiristä löytyy ihmisiä, jolta voi kysellä apuja! :) 

Millaisia kasveja teillä on? Vai onko kissasi liian kiinnostunut kasveista? :D

24 kommenttia:

  1. Meillä ei ole mitään ruukkukasveja sen jälkeen, että mullat kaivettiin toistuvasti lattialle ja pullojukan pitkät lehtiä oli käytetty hampaiden terottamiseen... Yhtenä keväänä yritin esikasvattaa dalioita sisätiloissa, mutta myös siitä yrityksestä kissat kertoivat visusti mielipiteensä. Huoh.

    No onneksi meillä on iso piha, niin saa sitä nauttia kukista ja vihreistä ulos katsomalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kissat ei oo ainakaan vielä ilmasseet kiinnostusta multaan.. Vaikka meillä on tuota timanttiananasta koitettu maistella, niin siinä ei kuitenkaan vielä ole ollenkaan hampaanjälkiä..

      Poista
  2. Ei ole meillä näkynyt enää kasveja ei... :D

    VastaaPoista
  3. Ihana kissapatsasvahti! Toivottavasti kisut eivät mene nakertelemaan vartioitavaa. :)

    Meillä ei ole kasveja, ne olisivat koko ajan nurin ja syötynä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtäväksi jää miten käy näille meidän kasveille, toivon ainakin parasta! :D

      Poista
  4. Voi, oon kateellinen! Mulla Damon tuhoaa kaiken vihreän, ainoastaan kaktukset ovat selvinneet ja niitäkin saa välillä noukkia lattialta multineen. Orkideat on mun suosikkeja, mutta toi kissa on jo tuhonnu niitä neljä ja on ollut pakko luovuttaa niiden kanssa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en viittiny vielä ottaa orkideaa, kun ymmärtääkseni ne on vähän haasteellisempia kasvatettavia, joten ajattelin että aloittelijan on parasta aloittaa hieman helpommilla lajikkeilla! :D

      Poista
    2. Ihan tavallinen perhosorkidea ei ole haastava. :) Sitä kun kastelee kerran viikossa, niin se voi ihan hyvin inostua kukkimaan uudelleen ilman vippaskonsteja.

      Poista
    3. Mä oon ollu siinä uskossa että kaikki ois, mutta pitääpä sitten harkita sitä perhosorkideaa! :)

      Poista
  5. Juuri kävin viikko sitten hakemassa viherkasveja meillekin! Mukaan lähti sirovuoripalmun poikanen, muorinkukka ja rönsylilja, jotka eivät suomenkielisten blogilähteiden mukaan ole myrkyllisiä. Alfred oli tietysti heti palmun kimpussa, mutta jätti sen toistaiseksi rauhaan kun sai oman vehnänoraansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mukaan meinasi lähteä muorinkukka, mutta mies jarrutteli sanoen että neljä riittää nyt alkuun.. :D Mä veikkaisin, että rönsylilja on kissojen mieleen samaan tapaan kuin toi meidän timanttiananaskin!

      Poista
  6. Kiitos listan jakamisesta! Mä oon jo jonkin aikaa kaipaillut jotain elävää vihreää kotiin, mutta epävarmuus mykyllisyyksistä on haitannut aikaiseksi saamista. Nyt helpottuu rehujen valinta. :)

    VastaaPoista
  7. Meillähän on kissataloudeksi valtavasti viherkasveja - yleensä noin 30-50 eri yksilöä. Myös myrkyllisiä kasveja löytyy.

    Tosin, kasvit ovat täällä olleet ennen kissoja, ja kaikki kolmesta ovat oppineet siihen että ne myös pysyvät ja saavat olla rauhassa. Eli käytännössä valikoituu se yksi kasvi, jota mieluiten mutustelevat jos siltä tuntuu. Onni ja Ella oppivatkin siihen nopeasti, kun ovat olleet pentuja meille tullessaan (Onni 12vko, Ella 5kk), Ruskan kanssa meni pidempään. Nykyään sekään ei nakertele kasveja.

    Ratkaiseva tekijä meillä siinä, että kasvit saavat olla rauhassa, on jatkuvasti tarjolla oleva tuore, kissoille kasvatettu kauranoras. Meillä sitä kasvaa kahdessa paikkaa, yhden ison oliivipuu-huonekasvin "aluskasvillisuutena" ja toinen pelkkä kauraruukku keittiön pöydällä. Näistä kissat sitten sitä vihreää ensisijaisesti etsivätkin silloin kun sitä kaipaavat. Toki myös selvästi se, kun niitä kasveja on runsaasti, vähentää sitä kiinnostusta kaikkia kasveja kohtaan, ja valikoituu se "paras nakerreltava". Onneksi meillä ihan ykkönen on se kauranoras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kerran kasvattanu kissoille omat rehut, mutta onnistuin nekin tappamaan, ilmeisesti liialla kastelulla.. :D

      Poista
  8. Ei ole :D Koska aktiiviset orientit vihreää hamuilevin hampain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kasveissa ei oo vielä hampaanjälkeäkään, vaikka niitä on kyllä yritetty käyttää suussa.. Tuntuu että kissat hakee sillä vaan huomiota, koska muuten kasvit ei näytä enää kiinnostavan ollenkaan..

      Poista
  9. Meillä ei ole sisällä kasveja ollut (pullon sisällä kasvavaa kaktusta lukuunottamatta) sen jälkeen, kun Pöpö pienenä nakersi rahapuusta melkein kaikki lehdet ja nakkasi aloe veran ruukustaan lattialle :D Parvekkeella sen sijaan kesällä tulee hyötykasveja viljeltyä, eikä niitä ole kovinkaan paljon alkukiinnostuksen jälkeen nakerrettu. Mullat on peitetty kivillä niin niitäkään ei pääse kaivamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jade söi nuorempana kotikotona äitin esikasvatuksessa olleita kasveja, en muista mitä ne oli. :D Ja luultiin vielä että ne olisi olleet turvassa korkean kaapin päällä, mutta jotenkin se Jade sinne pääsi hyppäämään pöydältä, vaikkei se ole mikään kiipeilijätyyppi. Viime jouluna Jade söi traakkipuuta, ja sen vatsa meni siitä ihan sekasin, oksensi muutamia kertoja mutta muuten ok. Mullat on saanut olla meillä rauhassa tähän asti!

      Poista
  10. Meillä ei ole tällä hetkellä ollenkaan kasveja kotona. Kasvit menivät evakkoon äidilleni muuton ajaksi, enkä ole jaksanut/muistanut hakea niitä takaisin. Pääosin meidän kasvit ovat myrkyttömiä, mutta joitakin myrkyllisiäkin on joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toi mun varjoviikunakin on tosiaan myrkyllinen, mutta aiheuttaa vaan vatsanväänteitä, joten aattelin että ei oo iso juttu, ja oppivatpahan sitten olemaan maistelematta sitä kun kerran kokeilee ja vatsa tulee kipeäksi! :D

      Poista
  11. Olen kateellinen! Edellisten kissojen aikaan oli paljonkin viherkasveja, joten lomavahdilla oli työtä. Nämä Peppi ja Ninni kun ilmaantuivat, ensiminuutilla karjaistiin, että "Salaattia! Haa!" ja se oli rönsyliljan menoa.

    Ensimmäisenä yhteisenä kesänämme koetin paria tomaatintainta parvekkeella, eikä minun tarvinnut vaivautua varkaita napsimaan ollenkaan, pikku hortonommi ja botanisti pitivät siitä huolen. Myös lahjaksi saamani chilintaimi osoittautui erittäin mamkoisaksi lajikkeeksi ja natustettiin juurta myöten poikki oikopäätä.

    Niin että kun kasvejaan keväällä jakanut ystäväni tarjotteli pistokkaita ja kehotti panemaan ne sellaiseen paikkaan, etteivät kissat pääse käsiksi, ilmoitin, etten yhdelle kukkaruukulle rupea erillistä kämppää vuokraamaan. Huooh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita kukat kissojen kuljetusboksiin, se on yleensä sellainen paikka, jossa kissat ei viihdy. :D Tosin eipä kasvi kovin nätisti ole siellä esillä, mutta jos kovasti sitä kasvia haluaa niin se on yksi pommin(kissan)varma paikka!

      Mun saintpaulia on jo nakerrettu kuoliaaksi, tai siis lehdet on vielä suht hyvässä kunnossa, mutta kukat on nypitty irti.. Ja timanttiananas suht hyvässä kunnossa, vaikka lehdet on täynnä hampaanjälkiä. Muut kaksi ovat saaneet olla rauhassa.

      Poista