lauantai 21. tammikuuta 2017

Pentuja pentuja paljon pentuja

Tällä viikolla kävin katsomassa Pörpsin eli Viktorin emon toista pentuetta, jossa tosin on vain yksi pentu eli Penu (Nebuankhet Catarina Loss). Lisäksi kävin katsomassa Kermakupin Ruusun pentuja eli Redcheetah's J-pentuetta.

Tässä ensin pikku-Penu, Viktorin pikkusiskopuoli:

Untitled
UntitledUntitled

Penun paras kaveri on muuten Santsi, eli Viktorin tuleva morsian. Täällä kovasti odotellaan neidon vielä vähän kasvavan ennen nuoren parin tapaamista.

Untitled

Sitten Ruusun pennut! Hienoja pieniä kissan alkuja olivat, mun suosikki oli Jade, kuka arvaa miksi.. ;D

Untitled
Untitled
Untitled

Huomenna vielä käydään kurkkaamassa Lahdessa SUROKin näyttelyä kameran kanssa, eli tämä viikko on sisältänyt reippaasti kissakuvausta. Omiani en ole jaksanut paljoa kuvata. Tekniikka on ollut jostain syystä mua vastaan viime aikoina, ensin ulkoinen kovalevy ja nyt kuvat.fi-sivusto, jonka kanssa mulla on kirjautumisen kanssa ongelmia. Pitää ensi viikolla tutkia asiaa ja toivon mukaan saan näyttelykuvat laitettua esille..

10 kommenttia:

  1. Hei! Ei nyt liity tähän postaukseen,mutta toivoisin, että tekisit joskus postauksen kissannameista.

    Luin jostain että kissoillekin on olemassa puruluun tapaisia joita voi jäystää, onko totta?

    Mietin vaan, kun oma kissa tykkää nakertaa pahvilaatikoita ja sylkäsee palat pois. Että olisiko kissoilleki semmoinen ruuoka mitä voi jäystää.

    Toitsi ymmärsit asiani :D

    Luin myös jostain että niille voi antaa hanhenkaulaa mitä järsiä, mutta mistä niitä saa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsin kyllä! Ei varsinaisesti taida olla sellaisia puruluun tapaisia jotka on varta vasten kissoille tehty, en ainakaan muista nähneeni.. Mutta viikko sitten tuli juuri nähtyä kun kissa pureskeli koirien puruluuta, eli miksei sellainenkin voisi toimia! :D Olen myös miettinyt että mitä jos kissalle ostaisi sellaisen kuivatun possun korvan? Tai vaikka kuivatun broilerin kaulan. Pitää ehkä kokeilla! Mustista ja Mirristä pitäisi ainakin näitä löytyä.

      Meillä on myös yksi pahvilaatikon pureskelija, eli Jade. Se pureskelee myös lehtien kulmia ja paljon muuta ja tiedän, kuinka ärsyttävää tommonen toiminta on!

      Kiitos postausehdotuksesta, yritän muistaa toteuttaa sen lähiaikoina. :)

      Poista
  2. Suloiset pennut. Ei ihme, että Jade on suosikkisi. Hänhän on Jaden kaima. Arvasinko oikein? :)

    VastaaPoista
  3. Onpa hyviä ryhmäkuvia pennuista. Ihmettelen aina, miten noi ylipäätään voi onnistua :-D

    VastaaPoista
  4. Ihminen ihmettelee montako kuvausavustajaa teillä mahtoi olla? Hieno suoritus saada neljä hereillä olevaa abypentua yleensä samaan kuvaan ja vielä hyvät kuvat päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meitä oli kolme kissatätiä, mutta kaksi kyllä riitti! Ja siis pennut ovat juuri ja juuri hereillä (siitä nuo yksittäiset siristävät silmätkin, eivät meinanneet pysyä auki!), jolloin kuvaaminen on suhteellisen helppoa. :D

      Poista
  5. Eikääää mikä mustasimmu-Penu! ♥ ♥ ♥ Ihania pentukuvia kerta kaikkiaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penu on kyllä niin söpö lautas-silmineen ♥

      Poista