SONJA

Untitled

"Don't let anyone tell you loving a cat is silly. 
Love, in any form, is a precious commodity" 
- Barbara L. Diamond

Kotona on aina ollut kissa, jos puolen vuoden jaksoa Jaden ja edellisen kissamme Minnin välissä ei oteta huomioon. Minnin jälkeen en aluksi halunnut hankkia toista kissaa, sillä se ei vain tuntunut hyvältä. Olen aina pitänyt kaikenlaisista eläimistä, ja olinkin aluksi ottamassa lemmikkilintua (tai viljakäärmettä, mutta äiti ei antanut lupaa :< ), kunnes sitten eksyin Jaden kasvattajan nettisivuille katsomaan kuvia pienistä sinisistä karvapalloista.. Se oli menoa se! Siniset kissat ovat olleet aina mun heikko kohta. En voinut vastustaa ajatusta uudesta, täysin omasta kissasta, ja sitten pitikin enää ruinata lupa äidiltä, sillä asuin silloin vielä kotona. Lupauduin hoitamaan yksin kissanhiekkalaatikkoa ja se oli siinä, sitten lähtikin jo kasvattajalle viestiä! Toukokuussa 2009 haettiin Jade kotiin ja olin taas kissanomistaja. :)

 gnomedessa280309_2333
Jade ja sen veli

Toisen kissan hankinnan miettiminen alkoi melkein heti Jaden tulon jälkeen. Tähän aikaan en edes tiennyt paljoa muita kissarotuja kuin norjalaisen metsäkissan, sillä niistä oli ennestäänkin kokemusta isälläni olleen Uuno-mettiksen ansioista. Haaveissa oli täysin sininen urosmettis, mutta niitä tuntuu olevan aika harvassa.

IMG_20130119_0004
Polarheims Uther "Uuno"

Kissakaverin tarve alkoi olemaan todellinen siinä vaiheessa kun Jade alkoi hyökkäilemään mun päälle. Mun jalat oli ihan täynnä purema- ja raapimajälkiä kun Jade hyökkäili niihin, myös selkään ja naamaan se hyökkäili mutta niihin ei onneksi ikinä tullut naarmun naarmua. Edelleen näkyy pari arpea jalassa.. Hugon tultua Jade ei ole kertaakaan hyökännyt kimppuun!

Lopulta tajusin että on muitakin rotuja kuin mettis, ja mut valtasi valinnan vaikeus. Kaikissa roduissa on puolensa! En kuitenkaan enää halunnut (puoli)pitkäkarvaista kissaa vaikka ne niin upeilta näyttävätkin, joten aloin katselemaan lyhytkarvaisia: venäjänsininen, bengali, ocicat, egyptinmau, abessinialainen. Halusin kuitenkin rodun, jossa olisi sinisiä kissoja, mutta myös muita värejä, joten abessinialainen jäi. Tietysti luonne oli myös tärkeä juttu. Halusin aktiivisen rodun, ja sen kyllä sain! Aby pitää itse kokea, en olisi ikinä uskonut että tuollaisia kissoja on olemassa; Hugo tulee itse syliin, nukkuu viekussa ja haluaa muutenkin olla ihan jokaisessa ihmisen puuhassa mukana (myös vessassa.. :D).

Koska Hugo tuli meille sijoitukseen, oli melkein alusta asti selvää, että jostain Hugon pentueesta tulee meille pentu. Pennun oli tarkoitus olla sininen sijoitusnaaras, mutta tunnetusti suunnitelmilla on taipumus muuttua, ja lopulta meille saapuikin sininen Viktor-poika Hugon kolmannesta pentueesta.

Aby on nyt ehdottomasti se mun rotu, mutta varmasti tulen omistamaan joskus vielä lisää mettiksiäkin. Rakastan rodun suoraa profiilia, ja haluan vielä joskus sen sinisen urosmettiksen! Amber-värinen mettis houkuttelisi myös. Seuraava mettis ei kuitenkaan ole ihan heti tulossa, sillä suunnitelmissa on tällä hetkellä pysyä abyissa.